Tuglas-seuran ryhmämatka

Saarenmaalle

Ehdimme sopivasti kotiutua Itä-Suomen reissultamme, pestä pyykit ja huilata, kun alkoi taas pakkaaminen. Tällä kertaa matka suuntautui Viroon, Saarenmaalle. Puoliso on siellä käynyt, mutta silloin minä olin liian huonokuntoinen matkatakseni. Odotimme innolla tätä reissua ja juuri niin mukava matka olikin! Matkan oli suunnitellut ja matkanjohtajana toimi Jaana Vasama. Hän on aivan huippu tässä hommassa, löytää uskomattomia kohteita, mihin ei itsekseen matkaaja ikinä löytäisi eikä pääsisi. Matkanteko hänen kanssaan on turvallista ja kiinnostavaa.

Aamuherätys oli klo 4 ja onneksemme Ugista oli muitakin lähdössä, joten pääsimme yhteisellä tilataksikyydillä Hkiin. Matkanjärjestäjä oli pyynnöstäni huolehtinut pyörätuolikuljetuksesta terminaalista laivaan ja laivasta pois. Jos olet liikuntavammainen, ota tämä mahdollisuus huomioon. Tallinnasta matkustimme linja-autolla (mikä oli käytössämme koko Virossa olomme ajan) Virtsuun. Sieltä oli lauttamatka Kuivastuun. Monenlaista kulkupeliä lauttaan ajettiinkin.

Ajankuluksi mukanani oli käsityö ja äänikirja. Menomatkalla sain tuon verran aikaiseksi ja paluumatkalla kuuntelin äänikirjaa, muutoin aika kului kyllä ilman näitä kotoisia vakioaktiviteettejäni.

Maanantain ainoa kohteemme oli Orissaare ja Ideafarm, jossa tutustuimme viineihin. Koko matkan kantavana teemana oli paikallisiin pienyrittäjiin tutustuminen. Saimme kuulla hauskoja tarinoita ja maistella ja haistella… Puoliso löytää aina jotain erilaista kuvattavaa, jonkun kiinnostavan kukan..

Uni maistui, kun illalla saavuimme Kuressaareen ja ASA Spa-kylpylähotelliin. Ja aamulla taas reissun päälle. Tiistaina tutustuimme saaren länsiosiin. Ensin ajoimme Mustjalan läpi kohti Tagarannaa ja saimme kuulla kiinnostavasti kerrottua tarinaa Saarenmaan historiasta, kun kirjailija Maimu Berg kertoili perheensä ja saarelaisten kohtaloista. Hänen kirjoihinsa aion tutustua, sillä niitä on käännetty suomeksi.

Niin upeissa maisemissa saimme vierailla Maimu Bergin luona. Saarenmaalle tyypillistä on tuollaiset kiviaidat – ja hyvin leikatut nurmikot.

Poikkesimme Kihelkonnan kirkon kellotornia ihmettelemässä ja kuulimme taiteilija Konrad Mägi’stä.

Matkamme teemana oli – paitsi tutustua pienyrittäjiin – myös LAMPAAT. Ensimmäisenä kohtasimme erikoislaatuiset kivilampaat ja tarinat niiden takana. Mardi talu.

Tämä oli tavallaan samantyyppinen paikka kuin Enkelipuisto, josta kerroin tässä postauksessa. Siellä materiaali oli metalli, täällä kivi, mutta molemmissa tekijällä on ollut joku tarina, humoristinen tai syvällisempi.

Monenlaisia makuja

Pääsimme maistelemaan Lahhentaggen tislaamon tuotteita ja taas kerran kuuntelemaan hauskasti kerrottuna, millaista yrittäjän elämä on.

Ja maisteleminen jatkui, kun saavuimme todella kauniiseen pihapiiriin. Katajatalossa näimme, mitä kaikkea voi katajasta valmistaa syötäväksi. Maistelimme monenlaisia siirappeja. Huomaa hieno ruokokatto!

Seuraavaksi matkasimme Ohessaaren kylään ja tapasimme keraamikko Mall Kivimaan. Hänkin asustaa hienolla paikalla, tarjoaa majoittumista tuulimyllyssä ja todella maukkaita leivonnaisia.

Tässä kohtaa matkaamme alkoi hiukan vettä tihuuttaa, joten päivän viimeinen kohde, Sörven majakka, ei oikein innostanut porukkaa kiipeämään. Palasimme hotellille. Nyt jaksoimme lähteä kylpylään, nauttimaan sen seitsemästä saunasta ja uimaan lämpimässä vedessä. Nautin.

Tässä kaksi ensimmäistä päivää Saarenmaalla, loput tulee toisessa postauksessa.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top