Mervi Lamminen
Matkani käsityöyrittäjäksi
Minusta piti tulla opettaja. Abivuonna 1978 lähdin opiskelemaan Turun Yliopistoon matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Viisi vuotta kuljin lättähatulla Uudestakaupungista Turkuun, vaikka mieluummin olisin kotona "leikkinyt kotia", sillä olin mennyt naimisiin juuri ennen lakin saamista.
Ei minusta tullut opettajaa - tai olisi ehkä tullut, jos olisin silloin edes miettinyt käsityöalaa. Kesken jäänyt tutkinto harmitti vuosia, eikä sitä helpottanut edes suorittamani merkonomin tutkinto.
Työurani suoritin loppujen lopuksi valtion virastoissa ja eläkkeelle pääsin (lue: jouduin) verotoimistosta vuonna 2003. Olimme muuttaneet puolisoni kanssa 20 vuodeksi Ähtäriin, missä syntyivät 2 tytärtämme, mutta paluumuutimme meren äärelle.
Sen verran kävin eläkkeelle päästyäni kokoilemassa matematiikan opettajan sijaisuuksia, että totesin elämän johdattaneen juuri oikeille urille. En olisi ollut hyvä opettaja, mutta verottajan työstä pidin hurjasti. Sattuma (?) johdatti minut yrittäjäksi. En ikimaailmassa olisi kuvitellut sellaista, en ole myyjätyyppiä ollenkaan. Mutta käsityöt ovat intohimoni!
Se, etten sinnitellyt opettajaopintojani valmiiksi on lonkkavikani syytä. En olisi kyennyt seisomaan työssäni, sillä seisomistahan siinä työssä kyllä on, vaikka ortopedini aikoinaan väittikin, että "opettajan työhän on istumista". Hah.
Synnyin lonkkavikaisena. 50-luvulla ei vielä osattu tutkia lonkkia tarpeeksi ja minäkin vartuin vuoden ikäiseksi, ennen kuin vammani huomattiin. Se oli myöhäistä ja jouduin moniin isoihin leikkauksiin. Enpä tiedä, kuinka paljon psyykkisiä vaurioita tuotti olla erossa perheestä monta kuukautta ja kestää kipuja ja liikkumattomana sängyssä makaamista. Muutamia ikäviä muistoja noista ajoista on jäänyt.
60-luvulta lähtien vastasyntyneet tutkitaan paremmin ja minunkin siskoni selvisi vähemmällä - tai siis vanhempani - vaikkei "sammakkokipsin" kanssa eläminenkään helppoa varmasti ollut. Nykyään lonkkavika hoituu lastalla.
Olin vain 26-vuotias, kun minulle jouduttiin laittamaan ensimmäinen keinonivel lonkkaan. Sittemmin niitä on laitettu kaikkiaan 8, kun proteesi on irronnut, kulunut tai siihen tuli bakteeri. Nykyään kuljen sisällä yhden kyynärsauvan kanssa, ulkona tarvitsen kaksi. Elämääni helpottaa vammaispalvelulaki, sillä minulle on myönnetty henkilökohtainen avustaja, joka tekee niitä hommia, joita itse tekisin, jos olisin terve. Hän auttaa kaupassa ja kotitöissä.
Olin jo 60 täyttänyt, kun innostuin uudelleen opiskelusta. Lähdin suorittamaan mittatilausompelijan tutkintoa ja se olikin oikein hyödyllinen taito. Olin toki jo teini-iästä alkaen ommellut itse vaatteeni ja osasin periaatteessa tehdä mitä vain, mutta oli kiva oppia myös teoriassa, miten vaikkapa piilovetoketju OIKEASTI pitää ommella. Nykyisessä työssäni auttaa myös pukeutumisneuvojan koulutus, minkä suoritin myös Turussa. Opin vaatteiden mittasuhteista, etiketistä ja myös tekemään värianalyysin. En jättänyt opintoja vielä tähänkään, vaan suoritin myös ehostuspalvelut -nimisen tutkinnonosan. En ole koskaan meikannut itsekään, mutta nyt opin, miten erilaisia meikkejä tehdään toiselle. En koskaan tule toisia meikkaamaan, mutta on todella kivaa oppia aikuisella iällä katsomaan itseään toisin, värien kautta.
Sarjassa "kesken jääneet opinnot" on SomePro -tutkinto. Sen jätin kesken niin, etten suorittanut teoriaosioita. Kuuntelin luennot ja tein harjoitukset ja sain paljon oppia some-työskentelyyni, mutta kenelleppä tässä iässä enää ojentaisin tutkintotodistuksen?
Vuonna 2014 myimme uuden omakotitalomme ja ostimme Uudenkaupungin keskustasta vanhan neuvolarakennuksen, josta tuli meille koti ja minulle työpaikka. Yrittäminen tässä on huoletonta, kun ei ole kiinteitä kuluja, eikä tarvitse stressata myyntiluvuista. Henkilökohtaisen avustajan kanssa pidämme kauppaa auki muutaman tunnin päivässä ja välissä on vapaapäiviäkin. Yritän järjestää elämästäni mahdollisimman helppoa ja mukavaa, kun työnteko ei ole enää pakko. Illat teen käsitöitä, joten joku myyntikanava pitää ollakin...
Verkkokauppa
Intohimona käsityöt
Islantilaiset villalangat ja kotimaiset villasukat