Pärnun kylpylässä

Olemme käyneet Virossa monen monta kertaa ja Pärnussakin useasti. Jopa tässä samassa kylpylässä olemme olleet ainakin kaksi kertaa aiemminkin. Emme ole kohdetta itse varsinaisesti valinneet, vaan kyseessä on Omakotiyhdistyksen ryhmämatka ja matkan järjestää Kaarimatkat. Hotelli on Estonia Medical Spa, joka ei ole mitenkään loistohotelli, mutta meille siis jo tuttu ja turvallinenkin kyllä. Sellainen eläkeläisten kylpylä.

Odotin tätä matkaa innolla ja päällimmäisenä ajatuksena oli kunnon kohottaminen ja uskon siinä onnistuneeni! Kun kylpylä on vain käytävän päässä, eikä sinne meneminen vaadi minkäänlaista pukeutumista, on uimaan helppo mennä vaikka joka päivä. Taisi kylläkin yksi päivä jäädä välistä… Olin tunnin verran altaassa vesijumppaamassa. Siellä on mukavat saunat, johon pääsee huonojalkainenkin nauttimaan lämpimästä höyrystä tai suolasaunasta, kun ei tarvitse kiivetä. Aaah!

Kylpylän hoidot

Vähän reilu 500 euron hintaan kuuluu lääkärintarkastus ja kolme hoitoa/päivä. Lääkärintarkastus on kyllä ”yhtä tyhjän kanssa” ja kun tiesimme käytännön, kirjoitimme lapulle etukäteen ne hoidot, jotka halusimme – ja myös saimme. Itse valitsin joka päivälle hieronnan ja sitä ennen Osokeriitti-hoidon. Se tarkoittaa, että haluttuun paikkaan laitetaan kuuma maapihka-laatta ja sinut paketoidaan peittoihin. Siinä saat nautiskella 20 minuuttia. Minä kuuntelin samalla äänikirjaa. Hierojia on siellä(kin) monen tasoisia. Aiemmalta kerralta tiesimme hyvän hierojan ja pyysimmekin päästä tälle Anulle. Ihan aina ei voi voittaa ja yhden kerran olin uitettuna öljyyn, jota hellävaroen (!) hierottiin ihooni. Tässäkin täytyy olla oma-aloitteinen ja pyytää, mitä haluaa.

Toiseksi hoidoksi valitsin ”väsyneet jalat – hoito hepariinikääreellä”. Tässä kuvassa jalkoihin on sivelty em. ainetta ja siinä sain köllötellä tovin ja vaikka opetella rentouttamaan itseni.

Kolmanneksi hoidoksi otin niska-hartiajumpan ryhmässä. Olin osallistunut tähän aiemminkin ja totesin sen hyväksi. Jumppa tehdään tuolilla istuen erilaisin apuvälinein, pallolla, kuminauhalla tai kepin kanssa. Muutenkin jumppasin tämän tästä niskojani, kun totesin, ettei pääni taivu kunnolla ollenkaan. Huomasin, että viikon aikana tapahtui kyllä edistystä. Tottakai venyttelyjä pitää jatkaa, sillä jokapäiväinen neulominen saa ihan varmasti niskat juntturaan, jollei mitään tee vastapainoksi.

Hotellipakettiimme kuului kolme ateriaa: aamupala, lounas ja päivällinen. Tiesin ennestään, etten kovasti pidän heidän ruuastaan. Söin hyvin maltillisesti ja koko viikon aikana söin vain yhden puolikkaan perunan! Leipää vain aamupalalla. Ruokavalioni oli täysin erilainen kuin kotona. Jälkeenpäin ajattelin, että se taisi noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vaikka syömistä oli usein, painoni putosi viikon aikana! Annokseni olivat pieniä, paitsi että laivalla söin kyllä vatsan täydeltä. Lihavuusleikattuun – ohitusleikattuun – vatsaani ei kerrallaan mahdu kuin n. 2 dl ruokaa.

Ihmettelimme puolison kanssa sikäläistä ruoanlaittoa, kun ei mausteita käytetä juuri lainkaan. Kuvassakin näkyvä kaalikääryle oli aivan mauton ja kun minä niin ihastuin ne nähdessäni.

Eccot on parhaat!

Kaksi kertaa kävimme Pärnun keskustassa kävelemässä. Olin tarkkaan miettinyt, mitä vaatteita otan mukaan ja olin valinnut hyvät, kevyet kengät. Mutta kun olen ihan koko kesän kulkenut vain ja ainoastaan sandaaleissa, eivät varpaani tykänneetkään yhtään umpinaisista kengistä. Ostin sitten Eccon liikkeestä saman malliset sandaalit kuin minulla jo on. En olisi kylläkään uusia sandaaleja tarvinnut, mutta eipä tuo haittaa, kun nämä olivat -40 % alennuksessakin. Ihan parhaat kengät Think! työkenkien ohella! Ja näissä on 2 vuoden takuu.

Uusilla kengillä kävely ei tuottanut ongelmaa – pystyin kävelemään keskustaan ja takaisin. Hotellillakin tuli aika paljon kävelyä, kun oli piiiitkä käytävä.

Kävimme tutustumassa paikalliseen Humana-liikkeeseen, joka vastannee suomalaista Uffia. Siellä oli hyvää tavaraa siististi järjestettynä, mutta hintataso oli korkeampi kuin meikäläisillä kirpputoreilla. Olisin varmaan jonkun sinisen neuleen ostanutkin, mutta matkalaukku oli jo tullessa liiankin täysi.

Mukaan reissuun olin ottanut ”liikunnallisia vaatteita” – verryttelyhousut ja pusero Adidaksen teknistä materiaalia. Vähän oli totuttelemista puseron tiukahkoon pääntiehen. Noei se varsinaisesti ole tiukka ollenkaan, mutta kun minun kaulani lähelläkään ei saa olla mitään. Toinen asia vaatii myös totuttelua, se, että pusero ei peitä peppua. Mutta vielä mieheltänikin varmistin, että ”voinko näin kulkea?” Ja hän katsoi ihmeissään.

Liian kauan mietin, että menenkö itse maksaen kylpylän jalkahoitoon ja sitten kun päätin sen tilata, ei aikoja enää ollutkaan. Onneksi joku kertoi ihan vähän matkan päässä olevan hoitolan ja sieltä sainkin ajan viimeiselle päivälle, perjantaille. Nyt on kropan hoito kerta kaikkiaan täydellinen…

Paljon jumppaa

Olen osallistunut kansalaisopiston etäjumppaan, jossa vahvistetaan jalkojen, jalkaterien ja nilkkojen lihaksia. Kylpylässä otin tavaksi useita kertoja päivässä ”harittaa varpaita” ja loppujen lopuksi sainkin varpaat erilleen. Pikkurilli teetti eniten työtä. Saatko sinä varpaat haralleen? Toinen hyvä liike on jalan holvikaaren vahvistaminen.

Ja mitä tapahtuu toisessa kuvassa?

Varmaan kymmeniä kertoja joka päivä venyttelin jalkojani. Takareidet on ihan hirveän kireät, melkein oksettaa, kun yritän niitä venytellä. Tätä koitan tehdä aina kun istun. Paljon jumppasin viikon aikana sängyssä, sillä vapaa-aikaa meillä oli yllinkyllin, hoidot oli puolen päivän aikaan jo ohi. Tulipa muutamatkin vatsalihaspunnerrukset tehtyä! Yhden kerran käytiin hotellin kuntosalilla, mutta kun sen laitteet olivat vieraita ja kolme paikallista nuorta valloittivat paikan, livahdimme aika pian sieltä pois. Jalkaprässi oli kyllä siellä parempi kuin koto-kuntosalilla, jossa tuoli on minulle liian alhaalla. Reisilihaksilleni tekisi todella makeaa päästä töihin…

Matkalla mukana oli tietysti käsityö, sukankudin, mutta neuloin vain linja-autossa. Mennessä oli muuten ihan hirveä myrsky ja edellisenä päivänä oli laivavuoroja peruttu, joten jännäsimme Helsinkiin asti, ettäkö laivamatka toteutuu ja sehän onnistuikin hyvin – ei edes keinuttanut.

Kiva oli reissu ja ihan varmasti mennään toistekin – tai siis neljännen kerran – ehkä jo keväällä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top