Hameen ompeleminen

Kirjoitinkin jo aiemmin, että puolihameen (oikeampi termi on hame) käyttö on jäänyt viime vuosina vähälle. Olen suosinut (koko)leninkiä, hellemekkoa ja neulemekkoa talvella. Virkkaamaani lyhyeen puseroon tarvitsin kuitenkin hameen. Katso postaus täällä. Alkoi harmittaa, kun ei kaapista löytynyt ihan täsmälleen sopivaa ja kaupassakin oli vain mustaa, joten minähän päätin ommella sellaisen. Koska sävyllä on väliä!

Ja koska sävyllä on väliä, mutta malli tässä väärän sävyisessä on oikea, aloin etsiä sen kaavoja. Tuo hame on muutaman vuoden takaa, kun olin mittatilausompelija-koulutuksessa Turussa. Silloin valmistin tällä kaavalla vetoketjullisen ja vuorillisin hameen juhlavasta kankaasta ja toisen college-kankaasta. Auts! mitkä kuvat. Elämäni ensimmäinen ja ainut kokeilu vaaleahiuksisena. Tuo harmaa hame pyörii nyt päälläni, kun on vähän isoksi jäänyt.

Miten säilyttäisi kaavat?

Jokainen ompelija tietää, mitä on kaavojen etsiminen ja kuinka hankalaa niiden säilyttäminen. Tuskin tiedän ompelijaa, jolla olisi kaikki kaavat niin hyvin säilössä, että tuosta vaan löytää etsimänsä – vai olenko minä ainut, jolla aina on kaava hukassa? Tiesin, että tämä on JOSSAIN. Ensin katsoin kaikki opiskeluun liittyvät kansiot ja laatikot, mutten löytänyt sieltä. Sen jälkeen kun kaikki hyllyt ja pöydät oli sikinsokin etsimisen seurauksena, se oikea muovitasku jostain vaan putkahti. Kaava on ollut Suuri Käsityö -lehdessä 5/2017.

hameen kaava

Hivenen sävelsin kaavaa, jätin vetoketjun ja vuorin pois ja vyötärökaarrokkeen korvasin vyötärökujalla, jonka sisään pujotin kuminauhan. Ja kangas valikoitui nyt sävy sävyyn tuon väärän värisen puseron kanssa. Onnistuin hurjan hyvin, sillä kankaassa on kuitenkin muita sinisen sävyjä enemmistönä…

Sitten kun ei osaa päättää, minkä kuvista valitsee, voi laittaa kaikki esille! Ja nuo kengät, en pysty niillä kävelemään, mutta onhan ne kuvassa hyvän näköiset…

Mielestäni tämän hameen mitta on juuri täsmälleen ihanne minun jaloilleni. Itse koen – ja sehän on tärkeintä! – olevani tässä asussa naisellinen ja ehkä jopa tyttömäinen, jos se ikinä tässä 60+ iässä on mahdollista. Vaikka joku kommentoikin puolihame-pusero-kombon vanhentavan.

Tuo hamekangas on napakkaa trikoota ja tykkään kellohelmasta ja erityisesti joustavasta vyötäröstä. Uskon, että tätä hametta tulee pidettyä erilaisten puseroitten kanssa. Juuri niitten lyhyitten, joita ei housujen kanssa voi pitää.

Sen sijaan tuota puseroa olen miettinyt. Se on jokseenkin paksu kesäpuseroksi, mutta lyhythihaisena taas talvella ehkä… hmmm…kesäinen. Mitä jos jatkaisin hihoja sellaisiksi 7/8 -pituisiksi? Saa nähdä. Lankaa olisi kyllä olisi vielä jäljellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top