Neuleliivi

Sain päähäni, että minulta puuttuu neuleliivi. Lähdin etsimään – ensin paikallisista liikkeistä ja sitten verkkokaupoista, enkä MISTÄÄN löytänyt. Halusin edestä aukeavan villaisen liivin, en slipoveria, niinkuin liiviä kutsuttiin minun nuoruudessani. Kun huutelin ongelmaani somessa, muutamat tuttavat linkittivät löytöjään, mutta mikään niistä ei sisältänyt villaa. Niin, ja nythän on muotia tikkiliivit, mutta sellaista en halunnut.

Sitten ajattelin, että pitää siis neuloa liivi itse. Ja taas törmäsin samaan ongelmaan; mistään ei tuntunut löytyvän (mieleistä) ohjetta. Lanka väärä, siis sellainen, mitä minulla ei ole, tai liian paksu tai liian ohut. Loppujen lopuksi päädyin Novitan lehdessä (syksy 3/2022) olevaan villatakin ohjeeseen. Otin riskin ja ajattelin neulovani sen vaan ilman hihoja, eikä lankani olisi riittänytkään koko villatakkiin.

Lanka valikoitui omasta puodista. Meillä on vaihdettu sukkalanka Pallas ja Salla Maijaan ja Janneen. Halusin edesauttaa Sallan loppuunmyyntiä ja valitsin sieltä langan, jota oli tarpeeksi. Tämä viininpunainen onkin kyllä minulle sopiva väri.

Villatakin ohjeella neuleliivi

Ohje on tehty seitsemän veljestä langalle, joka on samanpaksuinen kuin minun valitsemani Salla. Saatoin siis silmukkamäärät ottaa ohjeesta. Hiukan lisäsin pituutta, koska halusin pepun peittävän. Olisin ehkä toivonut olkasaumojen olevan vähän lyhyemmät, ettei kädentie olisi pudonnut noin alas, mutta eipä suuremmin haittaa, ompa lämpimämpi.

Olen neulonut ”pienen ikäni” eli teini-iästä alkaen ja aika ajoin tosi paljonkin. Osaan lukea ohjeita, sekä kirjoitettuja että piirroksia. Mutta. Tämän ohjeen kanssa aloin jo epäillä itseäni ja aivotoimintaani. Ohjeessa ei ole mitään vikaa, mutta jopa tuo pikkuruutu aiheutti päänvaivaa. Olen nopea neuloja ja helposti hätiköin. Tässä kävi juuri niin. Purin, neuloin, purin ja neuloin ja taas huomasin virheen… Milloin kääntyi palmikko väärään suuntaan tai puuttui välikerroksia, aaargh!

Miehusta neulottiin etu- ja takakappale yhteen, ilman sivusaumaa, edestakaisin. Neuloin pyöröpuikoilla 4,5 mm.

Onhan se näyttävä! Ja lämmin. Ja muistuttaa minua siitä, että ei saa luovuttaa! Vaikka aluksi tuntui – jo monta kertaa välilläkin – ettei tästä tulee mitään, niin sinnikkäästi vain jatkoin, kun kerran olin päättänyt saada neuleliivin.

Nappien valinta osui lopulta numeroon 3

Kirjoitin tämän postauksen jo aiemmin, mutta kuvat olivat kadonneet, joten …. eikun uusia kuvia ottamaan. Tässä oikein pöhkö pika-stailaus. Ja loppujen lopuksi löysinkin edelliset ja vähän paremmat kuvat jostain tietokoneeni uumenista.

2 ajatusta aiheesta “Neuleliivi”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top