Pukeutumishaaste

Seuraan Instagramissa tiliä @plustyylit, jossa viime viikolla oli pukeutumishaaste. Tai oikeastaan viiden päivän pukeutumishaaste, joka päivälle eri. Lähdin innolla mukaan, vaikka näyttikin, että kovin harva siihen otti osaa.

Ensimmäisen päivän pukeutumishaaste

Ensimmäisenä päivänä piti pukeutua ”johonkin, mitä et ole käyttänyt pitkään aikaan”.

En käytä koskaan mitään päähinettä. Melkein koskaan. Talvella liikun autolla enkä käytä pipoa. Kesällä pitäisi käyttää auringonsuojaa, mutta vain äärimmäisen harvoin laitan lierihatun. Tämän hatun olen itse ommellut.

Toisen päivän pukeutumishaaste

Tämän päivän asun pohjana piti olla simppeli farkut ja valkoinen/musta paita,  joka stailataan näyttävästi. En ole koskaan käyttänyt farkkuja, enkä käytä paitapuseroita. Mutta etsin kaapistani farkkutyyliset caprit ja valkoisen t-paidan. Koen t-paidat liian lyhyiksi itselleni, kun pitää saada vatsa piiloon. Käytän siis pidempiä tunikoita housujen kanssa.

Näyttävästi stailaaminen sen sijaan on ihan minun juttuni. Rakastan kaikkea suurta ja näyttävää. Tähän haasteeseen valitsin teemaksi sinivalkoisen värin. Tuon hartiahuivin olen itse virkannut.

Tähänkin kuvaan tuli lierihattu, koska väri! Ihanista thinkin työkengistäkin minun kaapistani löytyy sininen versio! Korvissa on Pentikin purjeveneet. Hiukan överiksi meni toisessa kuvassa tuo pitsilaukku…

Kolmantena päivänä

pukeuduttiin hameeseen tai mekkoon. Valitsin viime kesäisen ostokseni. Vitivalkoinen puuvillamekko on ostettu Kustavista, Peterzenin myymälästä ja se on Soyaconseptin. Sivussa on taskut.

Kaikissa näissä haastekuvissa oli ongelmana hiukset, jotka olivat pahasti ylikasvaneet, pois mallistaan. Aika hyvin tuommoisella pannalla saa hämättyä!

Neljännen päivän haaste olikin kaikkein vaikein

  • Pue asu, joka kuvastaa parhaiten persoonaasi.
  • Minkälainen asu kuvastaa minun persoonaani?

Kysyin tätä asiaa mieheltäni ja sain vastauksen, joka toi mieleni ”Haiasint Pukeen”. Lierihattu, isokukkainen hame…

Päädyin sitten tällaiseen asuun:

Tämän kaksiosaisen asun olen itse ommellut. Sininen väri on minun lempivärini ja isokuvioinen miellyttää myös silmääni. Malliinkin olen oikein tyytyväinen.

Olkalaukku minulla on aina tuommoisena crossbodynä, koska kyynärsauva. Myös tämän huivin olen itse virkannut.

Tähän kuvaan ei tarvittu enää hattua eikä pantaa, kun hiukset on leikattu lyhyeksi.

Viimeinen pukeutumishaaste, 5.päivä

Pue jotain uutta ja jotain vanhaa

Tämän mekon olen löytänyt kirpparilta jo jokunen vuosi sitten, en tiedä, kuinka ”vanhaa mallistoa” onkaan. Kengät ovat viime tai edelliskesän ostos. Minun vanhanaikaisessa mielessäni mekko ja tennarit riitelee kovasti, mutta tiedän, että nykyään ne voi hyvin yhdistää. Onhan nuo rusettitennarit söpöt ja naisellisetkin, vaikkei korkoa olekaan…

Tähän päättyi pukeutumishaaste. Mun mielestä tämä oli tosi kiva.

Asujen kuvaaminen ei tokikaan tähän pääty. Jos haluat seurata pukeutumistani facebookissa, ota Näyttömö naisille seurantaan. Täällä.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top