Syksyinen sisustus

Muutimme 10 vuotta sitten tähän nykyiseen asuntoomme. Silloin – muutamien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen – suunnittelin sisustuksen musta-harmaa-valkoiseksi. Olen pitänyt saman ilmeen kaikki nämä vuodet, vain jouluksi olen vaihtanut verhoja. Syynä on sekä se, että olen ollut todella tyytyväinen sekä se, etten ole kyennyt. Kaikkeen muutokseen on tarvittu henkilökohtaisen avustajan apua. Mutta nyt – olohuoneeseen vaihtui syksyinen sisustus.

Nyt kun olen vuoden verran harrastanut liikuntaa ja kuntouttanut itseäni, pystyn paitsi liikkumaan helpommin, myös toimittamaan enemmän askareita itse. Kesällä sain päähäni, että haluan vaihtaa olohuoneen ilmeen kevyempään, vaaleaan. Täällä kerroin siitä. No, nyt tietysti aloin miettiä, että miten muutan sisustuksen syksyiseksi. Päätin lähteä liikkeelle verhoista. Mistä löytäisin syksyn väriset verhot? Selasin nettikauppoja ja ne muutamat paikalliset liikkeet löytämättä mieleisiä. Tai oikeastaan en osannut päättää, millaiset haluan – kuviolliset ehkä? Sieltä viimeisestä vaihtoehdosta, eli kirpputorilta, löysin sopivat. Maksoin kympin.

Ja siitä se idea sitten levisi koko huoneeseen. Taulut verhojen vieressä vaihdettiin tummempiin ja saman sävyisiin. Nojatuolin paikka vaihtui myös, koska se ”istui” niin hyvin verhoihin.

Matto ja tyynyjä

Nyt kun väri on valikoitunut, sitä alkoi levitä joka paikkaan. Keinutuolin alle virkkasin samanvärisen ”Juhannusruusu” -maton, mikä siinä oli ennen valkoisena. Puodissa sattui olemaan juuri oikean väristä trikookudetta ja sitä kului 2,5 kg. Yhden illan projekti. Tietysti keinussa oleva valkoinen tyynykin piti päällystää.

Sohvalle tein kaksi tyynyä Ennestään oikean värisen torkkupeiton kaveriksi. Pöydälle löytyi pellavaliina ja siihen muutama koriste-esine. Tuo ruosteinen lampunjalka on ollut vuosia ulkona ja kun ei sitä kukaan muu huolinut, päätin ottaa omaan käyttöön.

Keramiikkaa

Ruskea keraaminen esine on itse tekemäni. Muistin tässä yhteydessä kaikki ne muut savipytyt, joita 20 vuotta sitten tein ja jotka olin nostanut puodin lankahyllyn päälle sillä ajatuksella, ettei ne koskaan tule käyttöön. Mutta olin väärässä. Koska olen ”tässäjanytkaikkimulle” -ihminen, en malttanut odottaa, että joku muu tulee ne mulle ottamaan, niin kiipesinpä ihan itse katonrajasta nostelemaan. Tässäkin yhteydessä totesin ilolla, miten paljon liikuntakykyni on parantunut.

Näitä sitten ripottelin sinne tänne. Vaikka yleensä vähättelenkin itseäni, etten ole luova, vaan matkin toisten ideoita, niin kyllä näissä saviesineissä aikamoista luovuutta on käytetty. Niinkuin nyt tuo sängyn jousesta tehty suppiloteelmyskin!

Vielä piti löytää ruskan värisiä kynttilöitä tunnelmaa luomaan.

Otin kuvia myös tyynyjen ompelemisesta, joten jos kiinnostaa, jää seuraamaan tulevia postauksia. Olen siitä onnekas verrattuna moneen muuhun sisustajaan, että omista varastoista löytyy ”yhtäjostoistakin”. Tähän sisustukseen en ostanut mitään muuta kuin nuo verhot, eli kokonaiskustannus on 10 €.

Mervi

1 ajatus aiheesta “Syksyinen sisustus”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top