Koko talvi on neulottu islantilaisia kaarrokeneuleita, mutta nyt avustajani Susanne ehdotti, että pitäisi tehdä neuleliivi kesäksi. Ensin olin vähän, että kovin iso työ, mutta olen tottunut Susannea tottelemaan, joten tuumasta toimeen. Tiedän, että talvella neuleliivit – tai slipoverit, kuten niitä minun nuoruudessani 70-luvulla nimitettiin – olivat kovin suosittuja. Kesäksi halusin tietysti vaihtaa puuvillalankaan, ideana, että liiviä pidetään suoraan iholla. Oikeampi nimitys olisi tässä tapauksessa ehkä ”toppi”.

Pitsineuletoppi kesäksi

Selasin muutamia neulelehtiä ja mieleinen malli löytyi Novitan lehdessä kevät 2015. Ja yllätys, yllätys, malli löytyy myös netistä. Täällä. Naisen pitsineuletoppi Novita Wool -langasta. Minä valitsin toisen langan, luonnollisesti sellaisen, joka löytyy meidän puodin valikoimasta. Novita Wool on 50 g=135 m ja valitsemani Himalaya Deuxe Bamboo on 50 g = 125 m, eli ohje sopii aivan hyvin tällekin langalle. Bamboo on 60 % bambua ja 40 % puuvillaa, aivan ihanan pehmeä lanka ja kerrassaan mainio neulottava.

Himalaya Deluxe Bamboo

 

 

Lankaa kului n. 170 grammaa, kerässä on 100 grammaa, joten pieni nyttyrä sitä jäi, kahden kerän hinta on 15 euroa.

 

Toppi oli mukava neulottava, kun neuloin sen ohjeesta poiketen kainaloihin asti pyörönä ja pitsineuletta oli ”sopivasti” vain edessä, joten sileää neuletta – missä ei tarvitse laskea, eikä miettiä – oli suurin osa pinnasta.

Olen islantilaisten neuleitten kanssa niin tottunut työn aina lopuksi kastelemaan, että tein sen nytkin. Luulen, ettei olisi tarvinnut.

Täytyy kyllä myöntää, että Susanne oli oikeassa! Tästä topista tuli tosi kiva ja asiakkaat ovat ihastelleet sitä ja luulempa, että aika moni on innostunut itsekin neulomaan kesätopin.

Olen jo aiemminkin kertonut, että olen laiska opettelemaan uusia tapoja, malleja ja tekniikoita. Niinpä olen tällä ohjeella tehnyt jo toisenkin topin, mutta esittelen sen myöhemmin. Ja tätä samaista lankaa käytin viime kesän pieniin toppeihin. Esimerkiksi tämä. Voin todellakin suositella tätä lankaa. Meiltäkin sitä löytyy monenmonta väriä. Suosittelen, neuloppa sinäkin pitsineuletoppi kesäksi! Tämän neulomisessa minulla meni pari iltaa. Eniten aikaa kului langan päättelyn ja tietysti resoreiden kanssa. Mutta kyllä näitä ehtii vielä neuloa monta tälle kesälle!

Pellavasydämen Mervi

ps. Tämä oli ensimmäinen blogikirjoitus tänne uuteen blogiin. Rima oli siis tosi korkealla ja tekeminen kovin haastavaa – kas kun se uuden oppiminen tahtoo olla hankalaa. Miltäs tämä näyttää?

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Samantapaisia artikkeleita

Valkoinen pitsipusero

Kesäneuleitten aika on nyt ja tällä kertaa esittelyvuorossa valkoinen pitsipusero. Kerroinkin jo,

Kun ohjeessa on erilainen lanka

Islantilaisia kaarrokepuseroita tehdään pääsääntöisesti kahdesta islantilaisesta langasta, Lettlopista ja Alafosslopista. Alafosslopi on

Toinenkin toppi

Jos minä opin jonkun mallin, teen sillä useamman työn. Niinpä syntyi toinenkin