maaliskuu 2016

Järjestystä hyllyihin

Monta päivää hävetti sekasotkuiset hyllyt. Niiden järjestäminen on seisomatyötä, joten saan kovin vähän kerrallaan valmista aikaiseksi. Tänään avustaja tuli kolmeksi tunniksi ja nyt on lankahyllyt ihan toisen näköiset! Suorastaan hurmiollista katsella kauniita lankanyttyröitä, jotka nököttävät järjestyksessä ja sulassa sovussa. Alustimme jo ensi viikon lauantaista PopUp-tapahtumaa. Uudessakaupungissa on jo useampana pääsiäisenä järjestetty yrittäjien yhteinen tapahtuma, johon […]

Järjestystä hyllyihin Lue lisää »

Ikinurmikko Fanttilangasta

Monen monta kertaa olen käsityömessuilla nähnyt Fanttilangasta tehdyn ”nurmikon” tai rairuohon. Aina ajatellut, että tuollaisen vielä joskus teen. Jonakin vuonna olen yrittänyt tehdä vastaavan jostain muuta materiaalista onnistumatta saamaan kivaa tai toimivaa. Nyt me toteutimme tuon haaveen yhdessä avustajan kanssa. (Terveen ihmisen voi muuten olla vaikea ymmärtää, että mihin sitä avustajaa noin yksinkertaisessa hommassa tarvitaan.

Ikinurmikko Fanttilangasta Lue lisää »

Näyteikkunaan kevättä ja keltaista

Minulla on ihana työ. Kaikkein ihaninta putiikin pitämisessä on suunnitella somistuksia. Tänään oli siis kiva päivä, kun rakentelimme yhdessä avustajan kanssa keväisen näyteikkunan. Näyteikkunoissa tapaan käyttää jompaa kumpaa kahdesta teemasta:– väriteema, jolloin tavaroita yhdistää sama väri, muutoin ne voivat aivan eri katergorioistakin: lankoja, valmiita tuotteita, rekvisiittaa….– tarina, esim. ”nää lähtee hiihtolomalle”, ”tää olis niinku tekemässä

Näyteikkunaan kevättä ja keltaista Lue lisää »

Sauna ei sovi

On se vaan uskottava, että sauna ei minulle sovi! Olen sen kyllä tiennytkin, mutta uimahallissa käydessä on/olisi kiva lopuksi lämmitellä oikein kunnolla. Viime viikolla olin vasta torstaina entiselläni, kun maanantaina käytiin uimahallissa. Nyt päätin kokeilla ilman saunomista. Kyllä, tänään ei ole yhtään huono olo. Ei siis saunaa sille, joka sairastaa fibromyalgiaa. Voikohan sen kääntää toisinpäin,

Sauna ei sovi Lue lisää »

Stretchiä sukassa?

Pellavasydämeen saapui uusi sukkalanka. Ainakin meillä se on uusi. Joustava lanka, jossa on puuvillaa! Onkos mokomaa kuultu? Saatavilla on useampaa väriä, oikein kivoja kevätvärejä – minä valitsin kaikkein ”rumimman” – että jää asiakkaille ne nätimmät… En vielä kokeillut sukkaa jalkaan. Voisin kuvitella, että tämä on mainio kesäsukka tuon puuvillan ansiosta. Miten sitten joustavuus käyttäytyy pesussa,

Stretchiä sukassa? Lue lisää »

Ja vielä yksi huivi…

Enpä usko, että tämä on edes viimeinen. Näitä ”ainaoikein”-huiveja on kiva tehdä, voi jutustella tai katsella telkkaria samalla. Lankana Alize Angora Gold Simli, 70 % akryyliä, 10 % Mohairia, 10 % Villaa ja 5 % Metallia. Langalle suositellaan puikkoja 3-6, minä neulon kutosen pyöröpuikoilla. Tällä kertaa valitsin KnitPicksin puikot. Ne on mukavat, ehkä poikkeuksellisen terävät

Ja vielä yksi huivi… Lue lisää »

Minion Kätyrit Stuart

Tässäpä toinen Minion-piponi. Tämä yksisilmäinen heppu lienee nimeltään Stuart. Ensimmäinen virkkaamani pipo oli mieleinen 3-vuotta täyttävälle pikkupojalle. Tottakai isoveljen pitää myös saada omansa. Ja ukkihan toteuttaa lapsenlapsen toiveen ja minä tietysti ukin toiveen. Tässä unohdin mustan raidan tehdä virkatessa, joten lisäsin sen jälkeenpäin. Saattaa näyttää jopa aidommalta näin erillisenä. Hyvältä näytti pipomalli lapsen päässä. Takaa

Minion Kätyrit Stuart Lue lisää »

Meenköhän enää koskaan?

Te tiedätte, miten inhoan liikkumista. Nyt maanantaisista uimahallireissuista on tullut jo melkein rutiinia. En enää koe menettäväni vapaa-aikaani sinne lähtemällä, vaan ajattelen aamusta alkaen, että uimahalliin mennään…. Tänään – ei kun kelloon katsottuani totean, että eilen –  reissu oli tosi surkea. Minulla oli uusi uimapuku ja se tuntui hyvältä (tunsin oloni jollain lailla ”puetuksi”) mutta

Meenköhän enää koskaan? Lue lisää »

Virkattu ylioppilaslakki

Asiakas tilasi virkatun ylioppilaslakin. Onpa hienoa, että joku on ajoissa liikkeellä. Vastahan ylioppilaskirjoitukset ovat meneillään…. Usein lahjanantajat havahtuvat viime tingassa, minä ainakin. Tämä lakki tulee osaksi lahjakokonaisuutta, arvatenkin jonkun päähän. Mutta se pää on pienempi kuin ihmisen. Lankana käytin jämäkeriä, koska tässä työssä langan laadulla ei ole merkitystä. Valkoinen lanka on  jokseenkin kiiltävää. Hauska työ.

Virkattu ylioppilaslakki Lue lisää »

Löytö!

Paikallisella facebook-kirpparilla oli myynnissä kahvikuppeja. Osa ihan peruskamaa, jota kukaan ei nykyään halua vaivoikseen, mutta joukossa ilmoituksen mukaan myös Arabiaa. Sattuipa niin kivasti, että juuri ne haluamani kupit ovat Arabiaa. Olen lopettanut kaikenlaisen astioiden keräilyn, sillä kaapit on mitoitettu vain tarpeelliselle astiastolle ja tätä nykyä reunojaan myöten täynnä. Näitä musta-valkoisia kuppeja en voinut vastustaa, sopivat

Löytö! Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top