maaliskuu 2015

Kyllä ohjeita on

Olen pikkuhiljaa henkilökohtaisen avustajan kanssa tehnyt muuttoa uuteen kotiin. Tai ei oikeastaan vielä kodin puolelle. Nyt on lähes kaikki käsitöihin liittyvä siirretty. Viimeisimmäksi käsityölehdet ja -kirjat. Tämä hylly on kaupan puolella heti ulko-oven vieressä. Vielä nämä on järjestelemättä, mutta kovin on ollut suosittu. Minulla on kaikki Suuri Käsityökerho -lehdet 70-luvulta asti tallessa. Sikinsokin kansioissa, laatikoissa […]

Kyllä ohjeita on Lue lisää »

Melkein sormivirkkausta

Ohikulkiessani hoksasin (taas kerran) tyhjän panttina olevat röyhelölangat. Tällä kertaa välähti mielessä, että TÄSSÄHÄN SE ON! Paksu lanka sormivirkkaukseen – tai jopa rannetyöskentelyyn. Oottekos kuulleet niistä? Yhden huivin olen sormilla neulonut, mutta todennut, ettei ole mun hommaa. Aloitin kuitenkin tämänkin virkkauksen sormilla, mutta tällä kertaa keskeytin, kun mietin, että mitäs sitten jos tulee asiakas kesken

Melkein sormivirkkausta Lue lisää »

Silmälasit on tärkeät

En tiedä, mikä hulluus muhun tänään iski. Kävin Talouspörssistä ostamassa narsisseja – ja samalla paljon muutakin. Eksyin lukulasien hyllylle ja valitsin yhdet. Sitten toiset, sitten kolmannet, neljännet – kaikkiaan seitsemät lasit! Valitsin kaikki ne värit, mitkä hiukankin sopivat garderoobiini. Eikös vainenkin silmälasit kuulu valita vaatteitten värin mukaan. Kyllä. BTW, huomaan, että viime aikoina vaatekaappini on

Silmälasit on tärkeät Lue lisää »

Parit eriparit

Putiikkiin tuli vanhempi mieshenkilö, jonka sittemmin tunnistin jo pari kertaa aiemminkin asioineen sukkia tilaamassa. Nyt hän tuli kysymään suomenlampaan villalankaa, kun oli kuullut, että siitä tehdyt sukat ovat lämpimiä ja voisivat auttaa hänen särkeviä nilkkojaan. Minä tietysti esittelin meidän lankoja. Loppujen lopuksi mies päätyikin tilaamaan minulta sukat. Ehdotin, että tehdään varret villalangasta, mutta koska villa

Parit eriparit Lue lisää »

Kyllä konehella joutuu…kai?

Minäpä mennä täräytin ostamaan …. neulekoneen! Mitään sellaista ollut suunnitellut. Facebookin jossain käsityöryhmässä tuli tällainen vastaan ja ainakin kuvittelin hinnan halvaksi. Tämä on sellainen paksulankakone…hm…vai paksuneulakone? Näyttäisi olevan jostain 70-luvulta, mutta tuskin ollenkaan käytetty. Kaikki osat tallella, kaikki käyttöohjeet selaamattoman näköiset. Maksoin siitä 70 euroa postimaksuineen. Tänään avustajani kävi sen postista hakemassa. Kysyin häneltä, onko

Kyllä konehella joutuu…kai? Lue lisää »

Mattopuut / kangaspuut

Jo kauan minulla on ollut toive saada kangaspuut asiakkaiden käyttöön. Edelliseen putiikkiin ne eivät kertakaikkiaan mahtuneet, vaikka suunnitelma oli. Nyt niille varattiin tila alusta pitäen. Kokoaminen on vaan jäänyt. Pirkko on menossa polvileikkaukseen ja huolehti, ettei vaan aika tule ennen kuin puut on pystytetty. Minähän en sitä osaa, Pirkkoa jälleen kerran tarvitaan. Viime viikolla ryhdyimme

Mattopuut / kangaspuut Lue lisää »

Putiikinpitäminen ei ole pelkkää myymistä

Ei todellakaan! Pellavasydämen pitäminen tuntuu olevan kaikkea muuta kuin myymistä. Noh, onneksi sentään sitäkin. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, työharjoittelijani Ripsa suorittaa merkonomin tutkintoa ja sen osa-alueena työharjoittelussa Pellavasydämessä myynnin ja tuotetietouden näyttötutkintoa. Mutta. Sen lisäksi työtehtäviin kuuluu vaikka mitä. Yhdessä keskustelussa aivan eri yhteydessä korviini kantautui ihmettely, miksi meidän kiinteistön ympärillä on niin paljon roskia.

Putiikinpitäminen ei ole pelkkää myymistä Lue lisää »

Apua

Arvatkaas kuinka hyvin hommat putiikissa hoituu, kun on neljä ihmistä asialla? Noooh… silloin koottiin kangaspuita. Olin minä, yksi kaksi kolme. Siis Pirkko, henk.koht.avustaja ja uusi apulainen, Ripsa. Ripsa on meillä työharjoittelussa seuraavat 3 kuukautta, eli toukokuun loppuun asti. Varsinaisesti hän opiskelee myyjän hommia, mutta eihän niitä meillä koko ajaksi riitä. Teemme siis yhdessä kaikenlaista. Koska

Apua Lue lisää »

Katuteatteria

Tiedättehän, mitä tapahtuu, kun kaatuu kadulla? Ensimmäiseksi katsotaan ympärille, että kuka näki. Minä järjestin tänään katsottavaa paikallisen kahvilan asiakkaille. Olin ottamassa autosta käsilaukkuani ja kuinkas ollakaan – se oli auki ja nurinpäin. Joten koko sisältö putosi kadulle. Kaikki kortit, setelit, kolikot, kuitit levisi melko laajalle alueelle. Hienoinen tuulenvire kävi, joten oli kiire saada kaikki talteen.

Katuteatteria Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top