Neljä pipoa – ohjelinkki ensimmäiseen

Syksy tulee ja minulla on nyt jo valmiina neljä pipoa. Ja viides puikoilla. Kuten aina ennenkin, opittuani yhden mallin, teen sillä useamman samanlaisen. Olen laiska opettelemaan uutta. Näissä viidessä on samanlainen resori, mutta pintaneule vaihtelee.

Ensimmäisen pipon ohjeen löysin netistä, Lankamaailman sivuilta. Tämä. Olen tosi iloinen, että löysin, sillä tämän ohjeen resori on vallan mainio. Sitä olen käyttänyt näissä kaikissa. Resorista tulee tavanomaista napakampi ja vaikka se jostain syystä (mitä en käsitä) nojautuu (!) vasemmalle, ei se haittaa. Lankana minulla on eri. Valitsin Istexin Spunin, joka on 100 % merinovillaa. Tuon ohjeen lanka on ohuempaa, 50 g = 125 metriä, minun langassani 50 g = 95 metriä, mutta hyvin ohje soveltuu tällekin paksuudelle. Loin saman 99 silmukkaa ja noudatin ohjetta niin, että lankaa kului sama määrä, 75 grammaa. Harmillisesti kahdesta kerästä jää pieni nyttyrä.

Kokeilen varmasti tätä resoria myös sukkiin. Oletko sinä neulonut näin? Kolmella jaollinen määrä silmukoita: ensimmäinen neulotaan takareunasta oikein, toinen normaalisti oikein ja kolmas normaalisti nurin ja näitä toistetaan koko kerros ja samalla lailla joka kerros. Napakkaa tulee! Napakkuuteen auttaa tietysti sekin, että valitsee resoriin pienemmät puikot.

LOOPPAUS = LOOPPAAMINEN = MAGIC LOOP

Olen ikionnellinen siitä, että maltoin opetella (minulle vaikeaa!) looppaamisen. En voi sietää 40 cm:n pyöröpuikkoja, koska niissä puikko-osa on minun käsiini liian lyhyet. Nyt voin tehdä pipot pitkillä pyöröpuikoilla. Tähän tarkoitukseen ”ferrarit” on verrattomat. ChiaoGoon Red Lace -pyöröissä on niin hyvä kaapeli! Idea on se, että työ jaetaan puoliksi ja ylimääräiset kaapelit muodostavat työn reunoille lenkit. kts. kuva alla. Resorin neuloin 3.0 mm puikoilla ja pitsineuleeseen vaihdoin 4.5 mm.

Tämän ohjeen pitsineule ei aivan kaikkein kaunein minun mielestäni ole, mutta moni asiakkaani on sitä kyllä puodissa ihastellut.

Pipo – tai oikeastaan myssy – on malliltaan tuollainen takaa ”roikkuva”, mutta voit tietysti tehdä siitä enemmän päänmyötäisenkin aloittamalla kavennukset aiemmin. Toisaalta, jos haluat enemmän tilaa, lisäät vaan silmukoita resorin jälkeen.

Lanka on pehmeää, mutta ei aivan yhtä suloista, kuin esim. Katian Merinot. Sen voi pestä 30 asteessa. Kuvassa näet ihanan värivalikoiman.

Kerron myös noiden kolmen muun pipon ohjeet ja vielä senkin, joka on puikoilla ”tippumaisillaan”. Innostuitko? Syksy tulee ja joulu….

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top