Aivan uskomatonta, että mun tentti meni läpi. Tai ei sitä oikeasti sanota tentiksi, vaan näyttötyön osa. Pukeutumisneuvoja-koulutus Turun ammatti-instituutissa alkoi viime vuoden syksyllä ja nyt toukokuussa meidän on määrä valmistua. Olin tästä opiskelusta tosi, tosi innoissani, en sen paperin, vaan nimenomaan koulussa käynnin ja sieltä saatavan opin vuoksi. Nautin opiskelusta, joka liippaa läheltä omaa tekemistäni, eikä ole pelkästään muistiin perustuvaa. Oppikirjojen tai teoria-asioiden päähän pänttääminen ei (enää) onnistu, ei ole koskaan ollut minulle helppoa.
Etäopiskelu toi huomattavia vaikutuksia myös meidän opiskeluun. Näyttöjen lähestyessä minulta meni pupu pöksyyn ja päättelin, etten tarvitse tutkintotodistusta, vaan mulle riittää saatu oppi ja innostus. Perustelin päätöksen erittäin hyvin paitsi itselleni myös läheisilleni, jotka kylläkin yrittivät kääntää päätäni. Kieltämättä vähän kateellisena katselin kurssitovereiden matkaa kohti näyttöä ja lopulta innostuin käymään opponoimassa heidän harjoitteluaan. Lopulta totesin, että ainakin matkimalla toisten suoritusta voisin jotenkin selvitä?
Tentti meni läpi
Ilmoittauduin viime metreillä tekemään näytön 1. osan ja jännitin ihan hirveesti, mutta pääsin jatkamaan toiseen osioon. Sen suoritin eilen ja vau, mitkä endorfiinit siitä ryöppysikään. Olin niin niin onnellinen, kun peilin kautta näin opettajan nyökkäävän hyväksyvästi – olin osannut tehdä oikean värianalyysin asiakkaalleni!
Tässä minä odotan sisäänpääsyä kouluun. Oma korkea tuoli mukana.
Nyt on edessä vielä kaksi osiota. Teen samalle asiakkaalle puvun korjauksen. Vaihtoehtona olisi ollut käydä tekemässä oikeanlaiset vaateostokset asiakkaan kanssa turkulaisissa liikkeissä. Minä valitsin ainoana tämän korjausompelun, koska se on minun omaa osamisaluettani.
Neljäntenä osiona on yleisötilaisuuden järjestäminen. Se tapahtuu täällä omassa putiikissani ja opettaja tulee paikalle arvostelemaan. Saattaa olla, että näytän, miten värianalyysi tehdään. Tänään tein 20 minuutin harjoituksen avustajalleni Jennylle. Harmittaa tietysti, että voin kutsua paikalle vain 3 henkilöä, jos kuuden henkilön kokoontumisrajoitus on silloin vielä voimassa.
Voi, miten palkitsevaa opiskelu on, vielä näin ikäihmisenäkin! Enää ei ole pakottavaa tarvista ja voin opiskella vaikka vain itseäni varten. Toki näistä opinnoista on hyötyä myös yritystoiminnassani. Voin helpottaa asiakkaan lankavalintojen, hatun värin päätöksen ja hameen helman pituuden arvioinnin tekemisessä.
Koska emme päässeet kouluun lähiopetusjaksoille, jäi käytännön harjoittelu ihan liian vähälle. Kaikki mahdollisuudet piti hyödyntää, minäkin tein analyysin omalle tyttärelleni, siskolleni, avustajalleni ja tässä kuvassa puolisolleni. En ole 40 vuoteen osannut päättää, sopiiko hänelle paremmin kirkas sininen vai ruskea. Värianalyysi paljasti hänet syksyn väriperheeseen kuuluvaksi. En kyllä tiedä, kumpi meistä enemmän ratkaisi asian – hän taisi itse parhaiten tietää oikeat värit. Näin ne oikeat huivit asetellaan lopuksi asiakkaan ylle.
Yksi riemu opiskelussa ja yleensäkin jonkin jännittämisessä on se, kun tulee taas tavallinen arki, jolloin ei tarvitse stressata, vaan elämä on ihan perus. Tänään oli sellainen päivä. Mutta syksyllä toivottavasti pääsen aloittamaan taas jotain uuden oppimista…
Olethan muuten varmistanut, että näet aina uusimmat blogipostaukseni? Vaihtoehtoina esim. kirjanmerkki, blogit.fi, bloglovin ja bloggerin oma lukulista.
Mervi