Uncategorized

Hyvin monet lukijani ovat kanssani samaa mieltä siinä, että Orton olisi paras hoitopaikka minulle. Muistan, kun vielä olin siellä hoidossa, miten siellä tiedettiin, että ”epäonnistuneet tapaukset maakunnista tuodaan Ortoniin.” Orton on yksityissairaala ja sitä ei koske edes uusi laki hoitopaikan valinnanvapaudesta. Minä en pääse Ortoniin muutoin kuin että maksan itse hinnanerotuksen verrattuna Tyksin hoitoon. Hinnaksi […]

Nyt toistan itseäni, mutta mukana on varmaan lukijoita, jotka eivät ole taustoistani tietoisia. Olin noin vuoden vanha, kun lonkkavikani huomattiin. Kun kunnanlääkäri vihdoin uskoi, että kyseessä ei ole ohimenevä ongelma, hän kirjoitti lähetteen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Sieltä taas lähettivät Helsinkiin, silloiselta nimeltään Invalidisäätiölle. Siitä asti olen ollut siellä hoidossa. Vaikka asuimme eri puolilla Suomea, aina

Kohta musta tulee häijy akka. Jokaikinen hoitaja, jonka olen tänään nähnyt, on patistanut liikkeelle. Ja juuri tänään, kun olen aamusta asti ollut omatoiminen: tein aamupesut aivan itse ja kykenin hommiin, joihin aikaisemmin on tarvittu hoitajaa. Tottahan minä sen ymmärrän, että minun parastani ajattelevat, mutta kohtuus kaikessa. Ei muuten ole kivaa kellään, kun mulla alkaa keittää!

Olen saanut ihania kommentteja, joissa ihmetellään positiivisuuttani. Kyllä, etupäässä olen kyennyt sinnittelemään iloisella mielellä – ehkä se sitten on perusluonteenpiirteeni. Vaikka tilanne on epävarma ja epämiellyttävää oloa on riittänyt, vaikka lähes kivuttomana olenkin ollut, vain kerran sain epätoivokohtauksen. Se oli ihan alussa ja tapahtui yöllä. Oli paha olla eikä mitkään omat konstit auttaneet. Hoitajatkaan eivät

Iso askel on otettu kohti itsenäisyyttä. Television paikkaa muuttamalla saatiin mahtumaan pyörätuoli sängyn viereen. Nyt pääsen ihan itse siirtymään sängystä pyörötuoliin ja päinvastoin. En enää tarvitse hoitajaa vessareissuille. Voisin lähteä lenkille vaikka kanttiiniin tai uloskin. Sitä en kylläkään vielä uskalla yksin tehdä, sillä en ole varma, kuinka kauas/kauan jaksan itse kelata.   Kotoa pitäisi tuottaa joku

Tänään oli heti aamulla hammaslääkäri. Pelkäsin stä koko viikon, niinkuin yleensäkin. Nyt oli vielä lisähuolena se, että miten pääsen siirtymään hammaslääkärin tuoliin.   Röntgenkuva saatiin otettua pyörätuolissa. Lohjenneen hampaan korjausta varten piti kuitenkin siirtyä tuoliin ja se tapahtui ihan mallikkaasti. Muuta korjattavaa ei ollutkaan. Hammas puudutettiin ja sen vaikutusta odotellessa hammaslääkäri poisti hammaskivet. Yhtään ei sattunut,

Tänään taas lääkäri kävi katsomassa leikkaushaavaa, kun se aina vaan erittää. Haava on siisti, eikä erite ole märkäistä, vaan kirkasta kudosnestettä. Ihmeteltyään asiaa lääkäri lupasi konsultoida ortopedia. Tämä olikin arvellut, että kyseessä on nivelkapselista tuleva erite. Sille ei voi tehdä mitään, mutta antibioottisuoja pitää olla niin kauan, kun haava erittää. Loppukoon siis pian, ettei kotiinpääsyni

Nautin parturissa käynnistä, samoin jalkahoidosta. Manikyyrit ja kasvohoidot olisi myös ihania. Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä näistä. Minä nautin  toisen ihmisen kosketuksesta.Ihanaa, kun joku hoitaa! Hoitamiseni täällä sairaalassa on luonnollisestikin toisella tavalla iholle tulevaa. Nyt olen jo hitusen itsenäisempi, mutta vieläkin minuun ”käydään käsiksi”. Huono ilmaisu, mutta yhtään parempi ei olisi ”kosketellaan”.  Jalat nostetaan sänkyyn,

Lukijani kyseli kommentissaan, että olisiko se niin kamala, jos joutuisi loppuelämän kulkemaan pyörätuolissa. Olen tämän kysymyksen jo käsitellyt omalla kohdallani. TIEDÄN, että lähitulevaisuudessa se on kohtaloni ajoittain, eli aina leikkausten yhteydessä. Kukaan ei voi arvata, mitä kesäkuinen leikkaus tuo tullessaan, mutta kyllä lääkärit ovat sitä mieltä, että vielä nousen kävelemään – yhdellä tai kahdella kepillä.   

Miten voi ihmisen ajatukset jumiutua neljän seinän sisään? Mulle on nyt käynyt niin. Aikaa olisi, ei ole kipuja ja voisi suunnitella vaikka mitä tai antaa unelmien kukkia, mutta ei, näitä samoja sängyn ympärille keskittyneitä ajatuksia pyörittelen. Tänään olen miettinyt sitä, miten pärjään kotona. Suunnittelen liikkumistani yksityiskohtaisesti, mistä pidän kiinni, missä järjestyksessä teen mitäkin ja siltikään