Kohta musta tulee häijy akka.
Jokaikinen hoitaja, jonka olen tänään nähnyt, on patistanut liikkeelle. Ja juuri tänään, kun olen aamusta asti ollut omatoiminen: tein aamupesut aivan itse ja kykenin hommiin, joihin aikaisemmin on tarvittu hoitajaa. Tottahan minä sen ymmärrän, että minun parastani ajattelevat, mutta kohtuus kaikessa.
Ei muuten ole kivaa kellään, kun mulla alkaa keittää! Ja jos tämä jatkuva ”painostus” jatkuu, se on ainakin lähellä. Tähän asti on kehuttu kuin pientä lasta, kun olen jonkin edistysaskeleen ottanut, mutta nytkö ei enää mikään riitä?
Ylläolevan kirjoitin eilen illalla – toivottavasti tämä päivä sujuu paremmin. Alku ei kylläkään ollut hyvä. Oksensin aamupalan. Yritin väkisin syödä viilin ja otin lääkkeet pahanmakuisen maidon kanssa. Vastenmielisyydestäkö sitten johtui, ettei pysynyt sisällä. Aamupalat on koko ajan ollut haasteellisia, kun aina tarjotaan jugurttia ja viiliä ja niitä en pysty syömään, kun alkavat närästää. Puuroa en ole koskaan halunnut syödä. Tämä liittyy sairaalaan. Äitini on vahvistanut kokemukseni. Makaan sängyssä. Hoitaja tuo metallikipossa mannapuuroa. Pitää nenästä kiinni ja syöttää väkisin. Ei ihme, että mannapuuroa en suosiolla syö.
Mervi