Emme ole yhdenvertaisia

Hyvin monet lukijani ovat kanssani samaa mieltä siinä, että Orton olisi paras hoitopaikka minulle. Muistan, kun vielä olin siellä hoidossa, miten siellä tiedettiin, että ”epäonnistuneet tapaukset maakunnista tuodaan Ortoniin.”

Orton on yksityissairaala ja sitä ei koske edes uusi laki hoitopaikan valinnanvapaudesta. Minä en pääse Ortoniin muutoin kuin että maksan itse hinnanerotuksen verrattuna Tyksin hoitoon. Hinnaksi tulee äkkiä vaikka kymppitonni. Tässä kohtaa en siis ole tasavertainen monessa muussa kunnassa asuvien kanssa, jotka voivat saada maksusitoumuksen myös Ortoniin.

Eilen luonani kävi tämä aluesaraalan ortopedi. Pidän erityisesti hänen tavastaan kohdata potilas. Meillä oli erittäin valaiseva keskustelu. Hän kertoi juuri tuon Ortonin tilanteen. Kun kerroin omat kokemukseni Tyksistä, hän sanoi, ettei minun sijassani myöskään menisi sinne, mutta ei tarkoittanut sitä, etteikö siellä osattaisi leikata, vaan nimenomaan sitä epävarmuuden tunnetta, kun ei voi luottaa.  Lopputulos keskustelusta on se, että eipä minulla ole vaihtoehtoja – menen Tyksiin. On siinä hyviä puoliakin:
– aika on jo varattu ja pääsen nopeasti leikkaukseen
– tuttu paikka ja tutut rutiinit
– lyhyt matka
– mieheni pääsee vaikka joka päivä katsomaan, kun käy Turussa töissä
Nämä ajatukset saattavat olla sellaisia ”happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista”, mutta tästä on nyt lähdettävä. 

Eilinen keskustelu vahvisti myös sen ajatuksen, että tämä uusi, kallis proteesi on ”helpompi” asentaa kuin entiset. Se tulee valmiiksi oikeanlaisena mukanaan asennusohjeet. Leikkaavan lääkärin ei kuulemma tarvitse, kuin lätkäistä paikoilleen ja ruuvata ruuvit kiinni! No, taisi siinä olla vielä jotain sahaamisia, luun poistoja sieltä ja täältä ja ehkä jotain muutakin? Jospa ne noin helpon toimenpiteen osaisi Tyksissäkin tehdä…   Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top