Ompele viitta syyskeleihin

Muutama vuosi sitten myin käsityömessuilta ostamani villakankaisen viitan, koska en voi sellaista käyttää kyynärsauvojen kanssa. Niitä olisi mennyt kaupaksi useampikin ja perustin facebookkiin ”Mervin ompelupalvelu” -sivun, jonka kautta sai halukkaat tilata viitan.

Nyttemmin sivun toiminta on ollut hiljaista, kunnes tällä viikolla tuli innokas kysely. Sattumoisin kaapistani löytyi kyselijälle mieluinen kangas ja niin Arja-ompelijani surautti viitan, josta tulikin oikein kaunis syysvaate.

Kuvat otettiin kiireessä juuri ennen paketin lähettämistä ja malli on kyllä kaikkea muuta kuin kaunis ja innokas ja stailaus puutteellinen… 

Jos viittaa pitää yhdellä napilla kiinnitettynä, mahtuu kaula-aukkoon muhkeakin huivi.

 
Kaula-aukkoa saa kuitenkin pienennettyä nappia siirtämällä.
 
 
 
Tällöin viitan helma muuttuu pyöreäksi.
 
 
Viittaa voi käyttää myös ison huivin tavoin heittämällä toisen reunan olalle.

Kaava tällaiseen on erittäin yksinkertainen eikä ompelukaan merkillisiä taitoja vaadi. Vinokantin ompelua pääsääntöisesti. Tässä makuulla vapaalla kädellä piirretty ”kaava”. Kangas on poikittain kaksinkerroin, eli olkasaumoja ei ole.

Ja tässä näet, miten reunat on huoliteltu vinokantilla. Vain pääntiellä se näkyy myös päälleppäin ja näin estetään, ettei kangas kutita leukaa. Helmassa vinokantti on vain nurjalla puolella.

Tällainen vaate on juuri sopiva näihin syksyn keleihin. Lämmin, muttei liian lämmin, riippuen tietysti materiaalista. Kangasta kuluu näin valmistaen pari metriä.

Jos omat taidot epäilyttää tai muutenkin, voit tilata Pellavasydämestä.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top