Keskeneräisiä

Juuri kun olin saamaisillani valmiiksi keskeneräiset kutomukseni, löytyi toimiston pöydän alta iso laatikkoa täynnä keskeneräisiä villaneuleita. Oli sukkaa, huivia, huovutettavia töppösiä, vauvaneuleita ja pari puseroakin. Voi ei! Yksi sukka, jonka langasta ei ole mitään tietoa, eikä edes putiikin hyllystä löydy samanlaista. Pitänee siis purkaa tuo iso miesten sukka ja tehdä siitä pienen pojan sukat. Vai haluaisiko joku joulusukaksi… tai voishan siitä tehdä kepparin pään?

Mutta siis joulun vapaapäivinä sain valmiiksi monet villasukat. Aattona otin työn alle teemaan sopivat punaiset sukat. Lanka on Regian nelisäikeinen ja tuntui kyllä tosi ohuelta ja työläältä neuloa. Mutta kun ei ole kiirettä, niin eipä haittaa…

Tähän lankaan tarvitaan ohuet puikot ja nyt kokeilin testimielessä kahta erilaista. Valkoset on Prymin Erconomicsit, kolmikulmaiset, joustavat, muoviset, joiden pää on pisaranmallinen. Toiset puikot on KnitPron Symphoniet, mun lempparipuikot kaikista. En osaa sanoa, kumpi parempi olisi. Ensin työssä oli kuitenkin vanha bambupuikko, mutta sen heivasin heti alkumetreillä, sillä oli se niin nihkeä.

 Ja lopuksi vielä lankatiedot.

Onko tuttu lanka? Teetkö mielelläsi näin ohuesta langasta sukkia ja tykkäätkö käyttää ohuita villasukkia, jotka mahtuvat kenkiin?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top