joulukuu 2015

Jouluvalmisteluja

Joskus näyttää siltä, että joulunvietto on siirtynyt aina vain aikaisemmaksi. Kun katselee ihmisten koteja facebookissa ja blogeissa,  huomaa, että kodit on jo koristeltu joulua varten. Vaikka olenkin jouluihminen ja nautin siitä, aloitan kotona joulun vasta aatonaattona tai oikeastaan aattona. Meillä ei siis ole vielä joulukoristeita – ainoastaan yksi kukka, punainen joulutähti. Valmisteluja kylläkin. Paitsi että […]

Jouluvalmisteluja Lue lisää »

Mun himmeli

Aika paljon nykyään käytetään tuollaista ilmaisua ”mun kuva” ”minun koti” ja ”mun himmeli”. Niinhän ei saa kirjoittaaa, vaan oikeaoppisesti pitäisi sanoa ”minun himmelini”. Joka tapauksessa minä olen tehnyt elämäni ensimmäisen – ja viimeisen – himmelin. Se on kovin pieni, mutta himmeli kuitenkin. Sain vihdoinkin hommattua olkia myyntiin, joten olihan sitä värkättävä niistä näytille tuote. Ehkä

Mun himmeli Lue lisää »

Niin upea, vaikka itse kehunkin…

Kerroinkin jo valopallon tekemisestä. Tein vielä toisenkin, tällä kertaa hiukan paksummasta langasta, jossa on mukana hopealanka. Valitettavasti tämä on joku vanha keränloppulöytö, mutta vastaavaa on kyllä minulla myynnissä. Vaikka ohje on sama, mutta kun on paksumpi lanka, pallosta tulee jokseenkin paljon isompi. Ensimmäisellä kerralla tämän kovetus ei onnistunut. Tein uudemman erän vesiliimaseosta, mutta vähän tujumpana. Nyt

Niin upea, vaikka itse kehunkin… Lue lisää »

Valopallo

Kylläpä olen tänä jouluna ollut ahkera. Enemmän kuin varsinaisia lahjatavaroita olen valmistanut erilaisia koristeita. Vähän sellainen fiilis, että kaikki, mitä muutkin facebookissa tekee, minunkin pitää kokeilla.  Niinpä valopallokin: Ohje tähän virkkaukseen on blogista Neanomat. Virkataan kaksi ympyrää, jotka saavat suosista vähän ”kupittaa”. Ommellaan tai  virkataan ne reunoistaan yhteen. Jostain reiästä ujutetaan sisälle ilmapallo, joka puhalletaan

Valopallo Lue lisää »

Suodatinpussi-kranssi

Pellavasydämessä on mallina monenmoisia kransseja. Useimmat niistä on tehty paperinarusta, valokranssi on osoittautunut ehkä kaikkein suosituimmaksi jo useamman vuoden ajan.. Tänään kokeilin yhtä mallia, jonka bongasin facebookin käsityöryhmistä. ”Kaikki” on tehnyt tällaisen suodatinpussikranssin. Tarvitaan– styroxrengas– ympyräleikkuri (tai sakset)– suodatinpusseja– nitoja sekä– kuumaliimaa (tai nuppineuloja)– pätkä narua tms. Lähetin avustajan kauppaan kympin kanssa ja pyysin tuomaan

Suodatinpussi-kranssi Lue lisää »

Valolaatikko

Koska asun facebookissa, tiedän, mitä kulloinkin käsityörintamalla tapahtuu. Nyt on IN käyttää paperinarua (joulu)askarteluissa. Valolaatikot taitaa olla viimeisin villitys. Niinpä mekin harjoittelimme… Otetaan pahvilaatikko, tehdään pohjaan reikä ja päällystetään kokonaan elmukelmulla. Tehdään liimavesiseos. Saman verran liimaa kuin vettäkin. Noin silmämääräisesti. Seuraavaan työvaiheeseen on useampia tapoja. Me teimme näin: Suoraan vyyhdeltä kasteltiin pieni sykerö läpeensä vesiliimaseokseen.

Valolaatikko Lue lisää »

Valopuu

Edellisjouluna Uudenkaupungin yrittäjät hankkivat yhdessä valopuita kauppojen eteen katukuvaa elävöittämään. Silloin minulla oli välivaihe, kaupassa oli loppuunmyynti, eikä uudesta alusta ollut vielä tietoakaan. Tänä jouluna halusin olla niinkuin muutkin ja ostin Pellavasydämen – ja siis myös oman kodin – pihaan valopuun. Tässäpä kuvia ”menneestä talvesta” Näissä kuvissa puuta ei ole vielä fiksattu. Nuo oksat kuuluu

Valopuu Lue lisää »

Asiakastyö

Olen ilolla pannut merkille, että Pellavasydämellä on vankka kannattajajoukko. Kanta-asiakkaat, jotka tulevat aina uudelleen. Minulla on myös ilo päästä ihastelemaan asiakkaiden käsitöitä. Usein kinuankin tuomaan töitä näytille, mutta monesti sieltä laukusta löytyy ihan yllätyksenä jotain näytettävää. Koska moni myynnissä oleva lanka on vielä minulle vieras – en ole ehtinyt tekemään näytetyötä – on kiva, kun

Asiakastyö Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top