Asiakastyö

Olen ilolla pannut merkille, että Pellavasydämellä on vankka kannattajajoukko. Kanta-asiakkaat, jotka tulevat aina uudelleen. Minulla on myös ilo päästä ihastelemaan asiakkaiden käsitöitä. Usein kinuankin tuomaan töitä näytille, mutta monesti sieltä laukusta löytyy ihan yllätyksenä jotain näytettävää. Koska moni myynnissä oleva lanka on vielä minulle vieras – en ole ehtinyt tekemään näytetyötä – on kiva, kun asiakas on ehtinyt sen tehdä.

Tässä yhden vakioasiakkaan neulomat joululahja-kämmekkäät. Lankana näissä on Teeteen Primavera, jonka valmistus on kylläkin harmikseni lopetettu. Siinä on villaa ja silkkiä. Tilalle on tullut Primanova, mutta siitä puuttuu juurikin tuo hieno silkki. Näissäkin kämmekkäissä on ihanan pehmeyden lisäksi myös kaunis, hento kiilto. Meillä on vielä joitain keriä jäljellä tätä ”luksus-lankaa”.

Tässäpä kaksi helppoa mallia.

Usein asiakkaiden kanssa keskustellaan muustakin kuin käsitöistä. Tänään kävi muualta Uuteenkaupunkiin muuttanut naisihminen, jonka kanssa keskustellessa ehdimme pienessä ajassa kiertää ”maat ja mannut”.

Eilinen asiakas sykähdytti sydäntäni armottomalla elämäntarinallaan. Tiesin sairauden hänen elämäänsä jo paljon haitanneen. Nyt hän tuli pitkän tauon jälkeen ja kertoi sairastuneensa rintasyöpään, joka oli jo leikattu. Lähtiessään hän vielä huikkasi ”Onneksi on käsityöt! En tiedä, miten olisin muuten selvinnyt…” Niinpä. Sydämestäni toivon hänelle hyviä uutisia rankkojen hoitojen jälkeen.

Niin se on Pellavasydän minullekin elämän kiintopiste kipujen keskellä. Tämäkin päivä oli yhtä hulapaloota, joten enpä ehtinyt ihanien asiakkaiden ja kiireen keskellä tutkailemaan omia vaivojani. Minä niin nautin työstäni!

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top