huhtikuu 2013

Kierrätetään vanha idea ja innostutaan siitä!

Toisista asiakassuhteista tulee hyvinkin pitkiä. Kuinkahan monta vuotta siitä onkaan, kun kaksi pariskuntaa muualta Suomesta kävivät silloisessa putiikissani. He tekivät koriostoksia ja vieläkin muistan, mitä silloin keskusteltiin. Myöhemmin sain sähköpostia ja useamman tilauksen samanlaisesta tuotteesta. Äskettäin taas tuli tilaus, mutta tällä kertaa ihan erilaisesta jutusta, jota en ole aiemmin edes valmistanut. No ilmeisesti siinäkin onnistuin, […]

Kierrätetään vanha idea ja innostutaan siitä! Lue lisää »

Ei toisen vahingosta pidä iloita

Vahinkoja sattuu. – Aloin oikein miettiä tuota sanaparia…. Vahinkoja ei tehdä, niitä ei tilata, niitä ei suunnitella, niitä ei tarkoiteta. Niitä vaan sattuu. Ja joskus ne ihan totta sattuu. Kaupanpidossa on ihan omat vahinkonsa. Voi tulla vahinko-ostoksia. Voi antaa vahingossa väärin rahasta takaisin. Voi myydä vahingossa viallisen tuotteen. Jne. Sellaisiakin vahinkoja on sattunut –  itse

Ei toisen vahingosta pidä iloita Lue lisää »

Persoonallinen lahja

Joskus isotkin firmat tarvitsevat pikkuputiikkien apua. Yleensä sellaisessa tilanteessa on aikaa vähän. Kerran piti saada tunnin sisällä paikallisen puusepän valmistama vakka. Oli siinä jännittämistä, kun soitin valmistajalle ja pyysin häntä tuomaan sen Pellavasydämeen. En saanut pappaa oikein käsittämään, miten kova kiire on kysymyksessä. Hän sanoi puhelimeen: ”No juu, me olemme nyt juuri tässä syömässä ja

Persoonallinen lahja Lue lisää »

apatiaa ja muita sairauksia ja valivali

Laitoin otsikoksi APATIAA vaikka en oikeastaan edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Mitäs Google tästä sanoo, katsotaanpa….”Apatia on psykologinen termi jolla tarkoitetaan välinpitämättömyyden tilaa. Apaattinen henkilö kärsii tunteiden, motivaation, aloitekyvyn tai innostuneisuuden puutteesta.” No juu, vähän tuollaistakin, mutta etupäässä tänään on ongelmana fibromyalgia. Tästä taas Terveyskirjasto sanoo: Fibromyalgian oireet Fibromyalgiassa jatkuvaa kipua tuntuu laajasti. Taudin määritelmään

apatiaa ja muita sairauksia ja valivali Lue lisää »

Muistutus arvonnasta ja inspiraation hakemista

Muistutan arvonnasta, joka päättyy kylläkin vasta kuun lopussa, joten osallistumisaikaa vielä on! Arvottavana on tämä käsityökirja SEKAISIN LANGOISTA (klikkaa arvontasivulle) Mukaan pääsevät kaikki lukijoiksi rekisteröityneet. Lupasin vielä lisää kuvia kirjasta ja tässä niitä tulee – kaikkea ei tokikaan voi paljastaa: klikkaa isommaksi niin näet sisällysluettelon Joku lukijoista ehdotti minulle rollaattoria ja päällystämään sen neulegraffitilla. Olen

Muistutus arvonnasta ja inspiraation hakemista Lue lisää »

Yrittäjät rekistereissä

Nykyään on vaikka minkälaista yhteisöä, johon voi kuulua. Facebook on niitä pullollaan. Yksi hyvä foorumi, mihin itse kuulun, on Suomen Käsityöyrittäjät https://www.facebook.com/groups/suomenky/Jos olet itse käsityöyrittäjä, suosittelen tuohon sivustoon liittymistä. Sieltä saa paljon hyvää, käytännönläheistä tietoa ja voi kysyä itseään askarruttavia kysymyksiä. Kyseessä on suljettu ryhmä, mutta sillä on myös yleinen, kaikille näkyvä sivu:https://www.facebook.com/SuomenkyTästä sivustosta saa

Yrittäjät rekistereissä Lue lisää »

Ei voi olla totta

Yleensä kehun itseäni aikaansaannoksistani. Usein annan myös lähiympäristön tietää, että olen ollut ahkera. Mieheni on lähestulkoon kaikessa erilainen kuin minä. Niin tässäkin asiassa. Olen valittanut hänelle, että työpisteeni on pimeä. Nuorempana ihmettelin, kun äiti tuli meillä käymään silloisessa kodissamme ja aina valitti, että meillä on pimeää. Hän ei kuulemma näe työskennellä. Nyt ymmärrän äitiä oikein

Ei voi olla totta Lue lisää »

Kevätuutuuksia

Tässä taas yksi kuva, josta ei näe juuri mitään. Tälle pöydälle olen kerännyt putiikin uusimmat tuotteet. Ompelin tällaisia vetoketjullisia pussukoita Pitkän mallinen pussukka käy vaiks kynäpenaaliksi Pystymallisena se voisi olla silmä- tai aurinkolaseille.  Tykkään näistä keväisistä pyyhkeistä kovasti Täällä meillä sataa vettä! Näin lauantaina on neljän tunnin työpäivä putiikilla, mutta saattaapi olla, että olen siellä

Kevätuutuuksia Lue lisää »

Vanhoja pitsejä

Tänään putiikissa poikkesi uudestaan asiakas, jolla on vanhan ihmisen huusholli tyhjennettävänä. Tavaroiden joukossa on myös käsityötarvikkeita – pitsejä, vetoketjuja, nappeja ym. Kuvasin näitä asiakkaan isoäidin virkkaamia lakanapitsejä.Vain tuo vasemmassa alareunassa oleva pitsirulla on tehdastekoista. Jonkun verran pitsit ovat kellastuneet, eli kloritehuuhtelu saattaisi olla – käyttötarkoituksesta riippuen – paikallaan. Kaiken kaikkiaan näitä pitsejä on 9 metriä

Vanhoja pitsejä Lue lisää »

Väsynyt mutta huojentunut

Tänään juhlimme Pellavasydämen viisivuotis-synttäreitä. Olin pyytänyt Pirkon avuksi ja hän olikin paikalla  ennenkuin minä. Saapuessani Pirkko jo palveli ensimmäisiä asiakkaita, jotka tulivat jo ennen ovien virallista aukaisemista. Pikku-Mervikin saapui puolen päivän aikaan huolehtimaan kahvitarjoilusta. Tarjoilut olivat tosi maittavat, kahvi hyvää ja luottoleipurin pullat ja ässät aivan omaa luokkaansa! Väkeä kävi tasaisena virtana, sopivasti. Ei tullut

Väsynyt mutta huojentunut Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top