ompeleminen

ompelijaoppi: hihan halkio

En ole paitapuseroihminen. Kun oikein mietin asiaa, tajusin, että kaikki vaatteeni ovat joustavia, trikoisia. En tunne oloani mukavaksi, jos vaate ei jousta. Jos kuitenkin tekisin puseron joustamattomasta kankaasta, tekisin puolipitkät hihat ilman mitään kalvosimia. Käyttömukavuussyistä, mutta myös laiskuuttani. Koulussa tietenkin tehdään sitä, mitä käsketään ja oppiakseni uutta olen sinne lähtenytkin. Niinpä mennään mukavuusalueen ulkopuolelle ja […]

ompelijaoppi: hihan halkio Lue lisää »

Ompelijaoppi: huivikaulus

Olin kovin hämmästynyt, kun saimme kotitehtäväksi huivikauluksen valmistamisen. Se on rakenteeltaan hyvin haasteellinen valmistaa näin opintojen alussa. Varsinkin, kun jouduimme ihan itse ottamaan selvää, miten sen valmistamme. Oli kotitehtävä siis. Otinpa taas esille kirjastostani auttavan opuksen. Tämä kirja vaan on kovin vanha ja ohjeessa paljon käsin huolittelua. Koulusta saimme kaavat. Kuvittelin hahmottamista helpottavan, kun teen

Ompelijaoppi: huivikaulus Lue lisää »

Ensimmäinen kouluompelus

Ensimmäisen päivän harjoituksista kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa. Poislähtiessämme saimme kaksi kotitehtävää:* piti valmistaa ranteessa pidettävä nuppineulatyyny (sen jo esittelinkin)* etsiä paitapuseron valmiskaava Joillekin tuo ”paitapusero” oli terminä hukassa ja yhtä moni ihmetteli, mistä kaavan löytäisi. Itse olen tehnyt ensimmäisen paitapuseroni jo teini-ikäisenä. Siinä oli kaikki kommervenkit; kaulus, rintamuotolaskokset, mansetit, taskut ja käsinommellut napinlävet. Kaavakaan ei

Ensimmäinen kouluompelus Lue lisää »

Koulu alkaa

Viime viikon tiistaina oli minun ensimmäinen koulupäiväni. Suomen Yrittäjäopiston Turun toimipisteellä meitä oli toistakymmentä seniori-ikäistä opiskelijaa. Lähes kaikillä meistä kouluvuosista on jo tovi aikaa ja osa minun laillani jo eläkkeellä. Ehkä olin vanhin porukasta? Oikein kivoja ihmisiä ja opettajakin leppoisa. Fiilis oli lämmin, suorastaan tukahduttava. Toisella kerralla otin jo pyyhkeen mukaan – olin kuin saunan

Koulu alkaa Lue lisää »

Räätälöidyt miesten housut

Mainoksen mukaan meillä tehdään korjausompelua. Välillä asiakkaat kuitenkin tulevat kysymään myös isompia töitä, valmisvaatteen ompelemista. Nyt Arja on valmistanut jo kahdet miesten housut!Arvostan suuresti ompelijattareni ammattitaitoa. Nämä housut on ihan kuin kaupan hyllyltä! Tai ei, ne on mittatilaustyötä…   Käsityötä! Sepaluksen ompelemiseen piti katsoa vähän mallia valmiista housuista Takatasku on tehty mittojen mukaan asakkaan lompakkoa

Räätälöidyt miesten housut Lue lisää »

Kauneimmat näppipyyhkeet

Koko Pellavasydämen historian ajan yksi menestyksekkäimmistä tuotteista on ollut NÄPPIPYYHE. Sitä en muista, mistä tuo nimitys on tullut – olenko sen itse keksinyt vai jotakuta matkinut? Ensimmäiset pyyhkeet tein valmiista käsipyyhkeistä poikki leikkaamalla. Nykyisin meillä on erilaisia pyyhekankaita pakkatolkulla. Kauniimmat ikinä on minun mielestäni nämä musta-harmaat. Ehkä siksi, että oma keittiöni on mustavalkoharmaa. Tämä pyyhe

Kauneimmat näppipyyhkeet Lue lisää »

Ompeluoppiin?

Minulta kysytään aina silloin tällöin, että mistä olen saanut oppini käsitöihin. Ihan itse olen opetellut, mitään kouluja en ole siihen käynyt. Jos olisin tiennyt, miten elämä menee, olisin nuorena lähtenyt opiskelemaan vaikka käsityönopettajaksi. Muttei se silloin ollut mikään vaihtoehto, matematiikan opettajaksi halusin. Työurani tein kuitenkin valtion virastoissa. Itseoppinut. Itselleni olen tehnyt vaatteita 15-vuotiaasta. Ostin Still-

Ompeluoppiin? Lue lisää »

Ompelun avuksi

Joskus elämää helpottavat asiat ovat tosi pieniä. Jos kyllä ovat ne hankaloittavatkin… Tässä pienen pieni apuri ompelukoneen käyttäjälle. Kyseessä on muovikuorinen magneetti, joka tarttuu kiinni ompelukoneeseen (ainakin metalliseen pistolevyyn). Kun ompelet saumaa –  tai kuten tässä tapauksessa tikkausta – ja kuljetat kangasta pitkin magneetin suoraa reunaa, tikki tulee suoraan ja koko ajan yhtä kauaksi reunasta!

Ompelun avuksi Lue lisää »

Kansallispuku kierrätyksestä

Meillä kierrätyskeskuksesta saa suurimman osan tavaroista ilmaiseksi. Oikein oiva paikka minulle kun teen teatterinpuvustusta. Kunhan käyn tarpeeksi usein, niin löydän kenkiä myöten sopivia asuja. Viime käynnillä silmiini osui jotain, mitä en etsinyt enkä tiedä tarvitsevani. Peräpohjolan kansallispuku. Lue enemmän täältä. Tottakai silmiini osuu kaikki käsitöihin viittaava ja tämä oli kiinnostava – sain ostaa sen aivan

Kansallispuku kierrätyksestä Lue lisää »

Isoon päähän

Meidän suvussa kaikilla on iso pää. Hankalinta se on isälleni, joka ei löydä kaupasta hattua, kun pään ympärysmitta on 63 cm. Monta vuotta hän on kulkenut minun tekemissäni hatuissa. Tunnusomaista niille on ollut enemmän ja  vähemmän ”reuhkamainen” muoto. Nyt isällä on edessään hautajaisreissu ja päätin yrittää tehdä hänelle siistin päähineen. Kun lisäongelmaa aiheuttaa isän kanssa

Isoon päähän Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top