Ompelijan oppi: vuoritettu hihaton leninki

Mittatilausompelijakoulutus oli – niinkuin moni muukin koulutus tänä keväänä – pitkälti itseopiskelua. Opiskelimme etänä ja olimme opettajaan sekä toisiimme yhteydessä vain virtuaalisesti. Aika hankalaa. Itseäni harmitti sikäli, että kaikki oppimateriaali kyllä olisi kaikenkaikkiaankin löytynyt kotoa ja netistä, mutta pointti koko koulutukseen lähtemiseen oli vertaistuki ja opettajan antama palaute.

Keväällä valmistimme trikoovaatteita ja opettelimme piirtämään peruskaavoja. Joustamattomasta kankaasta ompelimme leningin, tai oikeastaan useammankin… Ensimmäinen tehtiin itselle, toinen asiakkaalle ja kolmas oli näyttötyö: leninki mittojen mukaan asiakkaalle.

Koska korona, niin asiakastyö oli hankala toteuttaa, joten useimmat tekivät itselleen kaikki kolme työtä. Minä tein ”oikealle” asiakkaalle eli henkiklökohtaiselle avustajalleni, Susannelle. Ensin tein kotelomekon.

 Näin sen esittelin:

 

Suunnittelimme avustajalleni Susannelle kesämekon rippijuhliin. Alun perin oli mielikuva liehuvahelmaisesta pitkästä mekosta, mutta sovitusten myötä idea muuttui ja lähdimmekin tavoittelemaan vain hiukan viistottua melko lyhyttä mekkoa.
Mitat otettuamme etsimme sopivaa valmiskaavaa, koska koulun varastokaavoja ei ollut käytettävissä.
Kaavan otin kirjasta Joka tyypin kaavakirja II ja opiskelin sen johdolla myös prinsessaleikkauksen kuosittelun.

Ensin tein sovitusvaatteen peruskaavalla, siitä tuli aivan liian pieni. Mallista näimme kuitenkin, että saamme hyvin istuvan mekon tällä kaavalla.
En lähtenyt kaavaa muokkaamaan, vaan piirsimme uuden kaavan isomman koon mukaan. Nyt koko oli oikea.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top