Vauvalle myssy ja toinenkin…

Taas kävi niin kuin yleensäkin: talven kudon villalankoja, mutta sitten tulee stoppi ja haluan siirtyä puuvillaisiin lankoihin ja enemmänkin virkkaukseen. Nyt, kun yhdeksän islantilaistyyppistä villapaitaa on tehtynä, olen saanut niistä ”tarpeekseni”. Tilaisin kauppaan paljon meille uusia puuvillalankoja ja nyt sormet syyhyää päästä niitä kokeilemaan ja tekemään jotain malliksi. Selvästi huomasi tällä viikolla, että asiakkaatkin olivat siirtyneet kesäkäsitöihin, sillä puuvillalankoja kysyttiin…

Meillä oli perjantaina ihan hurja huusholli kaupassa, kun postipoika toi kahdeksan isoa laatikollista tavaraa… Ei saatu edes kaikkia paikoilleen. Paljon tuli vielä villalankoja, näitä hirveän suosittuja Lettlopeja vaikka kuinka paljon!

Meillä on kyllä myynnissä jo tosi monenlaista puuvillalankaa, mutta nyt lähdin etsimään vähän paksumpaa. Tällaista Alize Cotton Goldia tuli monen värisenä. Se on puuvilla-akryylilanka ja vaikka en yleensä myy juuri mitään akryyliä, tämä puoltaa paikkaansa, sillä puuvilla yksistään on esimerkiksi puserona aika painava ja akryyli tekee siitä vähän kevyemmän.

Sitten tilasin myös luomupuuvillalankoja ihanissa pastelliväreissä. Toisessa langassa on myös silkkiä joukossa.

Sitten ohjeen etsintään! Selasin kaikki uudemmat Novita-lehdet löytämättä kovinkaan montaa kivaa, tarpeeksi pienen käsityön ohjetta. En halua tehdä mitään tyyliin itselleni virkattua puseroa – niitä on jo tarpeeksi monta keskeneräisissä töissä! Enkä halua uusia lankoja käyttää omiin töihini, ihan vaan malliksi…

Sitten se löytyi uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä: vauvan myssy. Ei mulla ole vauvaa lähipiirissäkään, mutta tämä vaikutti juuri sopivalta pikkutyöltä ja varsinkin, kun ohje oli tehty juurikin tuolla Alize-langalle.

Neuloin pitsiosuuden ohuemmilla puikoilla kuin ohjeessa ja langassa oli. Käytin Addin metallisia pyöröpuikkoja, mitä en ole ehkä koskaan kokeillut, mutta ihan hyvin ne toimi tämän langan kanssa. Koko 2,5 mm. Myssyn päälaella vaihdetaan sukkapuikkoihin, käytin bambuisia nro 2,75. 

Tämä ohje on siitä kiva, ettei siinä ole ollenkaan ommeltavia saumoja.

Löysiin kuin löysinkin myymälästä mallivauvan, jonka pää on juuri tähän myssyyn sopiva. Se on vastasyntyneen kokoa. Onko tuo myssy kuitnkin himpun verran iso?

Lankaa kului 28 g. Tässä tulee taas ilmi mun yksi tapa: kun löydän kivan ohjeen ja olen sen vaivalla oppinut, teen samalla mallilla monta. Tämän myssyn kanssa sain kulumaan vain yhden illan, joten heti kokeilemaan toista lankaa. Siihen päti aivan sama ohje ja samat puikot. Tässä ihanassa langassa on mukana silkkiä ja siinä on puikkosuositus nro 4, mutta minä siis neuloin edelleen noilla 2,5 pyöröillä.

Tätä lankaa kului vähän enemmän, 34 gr. Vähän yli kolme euroa maksavasta kerästä jäi siis hiukan ylikin.

Mielestäni tämä myssy on kivan mallinen, siinä on niskassa tuollainen kolo. Vähän nuo nauhat mietityttää, kun minulla on sellainen käsitys, että turvallisuussyistä lasten vaatteissa ei saisi olla nauhoja, olenko oikeassa?

Aivan ihan kesäinen käsityö ja voin kuvitella, että pikkutyttö näyttäisi tosi söpöltä tämä pitsimyssy päässään. 

Sitten miettimään seuraavaa työtä…

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top