Suosikkipipo lapselle

Luulenpa, että tällaiselle pipolle löytyisi monta ottajaa. Minionit on nyt lasten suosikkihahmoja. Kuulemma. Vain kuvista olen itse katsellut heitä ja siksi olikin aika haasteellista valmistaa pipo tällä aiheella. Lapsenlapselleen tahtoi eräs ystävä, jonka vaimokaan ei uskaltanut haasteeseen itse tarttua.

Senjälkeen kun mallin on hahmottanut, varsinainen tekeminen oli tosi nopeaa. Parissa tunnissa valmistui tämä virkattu korvaläpällinen pipo.

Tämä koko – vaikka näin aikuisen mallinuken päähän mahtuukin – on tehty 2-3 -vuotiaalle lapselle. Pipon ympärys on 44 cm ja venyy siitä kyllä reilusti.

Lankana käytin 100 %:sta villaa sisältävää Lotte-lankaa. Tilasin Pellavasydämeen juuri näitä Minionseja varten oikeat sävyt sinistä ja keltaista. Tähän pipoon riittää kerä kumpaakin. Lisäksi tarvitaan pienet pätkät mustaa, valkoista ja harmaata. Minä tein hiushaivenet pätkästä ruskeaa, mutta musta käy mainiosti.

Kovilla pakkasilla tällainen virkattu pipo vaatisi vuorin, mutta näin kevättä odotellessa lienee juuri sopiva.

Huomioitavaa: Minionsit on suojattu merkki. Sitä ei saa käyttää kaupallisesti omaksi hyödykseen, joten näitä pipoja ei saa valmistaa myyntiin, vain omaan käyttöön ja lahjaksi. Kunnioitan tekijänoikeuksia, enkä siis tee minäkään myyntiin, mutta malliksi aion tehdä toisenkin ja pääsiäisenä  pipo sopisi näyteikkunaan muiden keltaisten juttujen joukkoon.

Toinen huomioitava seikka on se, että nykyisin on kielletty laittamasta naruja lapsen vaatteisiin. Näinkin pitkiin naruihin liityy kyllä kuristumisvaara.Minä siirrän vastuun tilaajalle, joka tahtoi pipon näin tehtäväksi.

Tämä oli hauska haaste. Sitä tilaaja vähän arveli, että kun yksi perheen lapsista tämän saa, on lähes varmaa, että siellä toinen itkee….

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top