Sittenkin ammattilaiselle

Muistatte ne ”itseotetut” mainoskuvat, jotka esittelin viime viikolla? Muutaman rohkean kommentoijan innoittamana tilasin sitten kuitenkin paikallisen tutun ammattivalokuvaajan ottamaan mainoskuvat.

Siinä kävi sitten niin, ettei hän kelpuuttanut minua edes malliksi! Byäääh! Foto-Mikalla on kesätyöntekijänä nuori tyttö, joka ryhtyi mukisematta tunikamalliksi. Ja todella mallikkaasti homman hoitikin, vaikka ikää vasta alle 18. Kuvissa ei näy minkäänlaista jännittämistä tai epäaitoutta, eikä hän kuulemma ollenkaan hermoillutkaan. Ohjeeksi annoin vain että ”iloisia, veikeitä kuvia”. Tein muuten varta vasten hänelle sopivat kolme tunikaa.

Tyttö teki kuulemma koko päivän työn suunnitellessaan mainoksen kokoon A4. Tähän hänellä ei tokikaan ole koulutusta ja siitä ehkäpä olisin selviytynyt itsekin, toki aikaa ja harjoittelua olisi vaatinut. Muutama vuosi sitten kyllä noita mainoksia väsäsin, mutta nyt on taito ruostunut ja tietokoneen ohjelmat (siis ihan tavis Word) muuttuneet sellaisiksi, etteivät millään tahdo totella minua.

Nyt odotan jännityksellä mainoksen lopullista valmistumista. Olen siitä toki muutaman version jo nähnytkin ja muutoksiakin pyytänyt tekemään. Lauantaina olisi tarkoitus saada mainoksia torilla jaettavaksi. Muutamia levittelen ympäri kaupunkia – kauppojen ilmoitustaululle ja turistien suosimille paikoille. Kuulemma kirjastossakaan eivät osanneet turistia minun putiikkiini ohjata. Noloa! Asiaan on saatava korjaus.

Onhan se ihan eri asia!
Hei! Saattehan te tämän kuvan aukeamaan?
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top