Vaikka tässä muuttotouhussa olenkin kauhistellut tapaani säilyttää kaiken maailman roinaa yli oman tarpeen, yllätyin iloisesti yhden mustan jätesäkin avaamisesta. Sieltä löytyi mustia joustofarkkuja, muutama puolihame ja itse ompelemiani tunikoita. Kahdet housut oli aivan uudet – tai siis käyttämättömät. Uusia ne eivät todellakaan ole, vaan jostain 20 vuoden takaa?!
Mikä idea näiden säilyttämisessä on ollut? Ne ovat aikoinaan käyneet pieniksi. Ehkä on ollut tarkoitus muistuttaa itselleni, että olen niihin joskus mahtunut. Tai sitten ne ovat tavoitevaatteita. Tiedäthän: ”Joskus vielä minä mahdun näihin!”.
Enpä malttanut aikaa tuhlata, vaan ryhdyin heti kokeilemaan. Vau! Käsi pystyyn, kuka ymmärtää sen ilon, kun 46 numeroiset housut mahtuu jalkaan! Vain se, joka on ennen käyttänyt kokoa 56….
Nyt kun tähän blogiin tulee paljon uusia lukijoita perustamani verotusblogini kautta, kerron teille syyn tähän ilooni. Olin hoikka lasten saamiseen saakka. (Tuossa jätesäkissä on myös puolihame siltä ajalta, tavoitetta siis on vielä edessä) Kaksi vuotta sitten sain ylipainosta tarpeekseni ja otin käyttöön ”viimeisen oljenkorren” kun olin kaikki muut konstit käyttänyt. Menin laihdutusleikkaukseen. Vuoden 2014 tammikuusta olen laihtunut 35 kiloa. Se näkyy ja tuntuu. Hyvältä.
—–
Tässä välissä harjoittelin kameran itselaukaisua. Olikin erittäin valaiseva tuokio.
Piti niitä lahkeita kuvaamani. On nimittäin niin sopivat. Juuri tuollaiset kapealahkeiset on tällaiselle paksulle punkerolle parhaimmat. Mut tähän kuvaan ne ei näköjään mahtuneet. Ainiin, mitenkäs kamera käännetään jalustallaan pystyasentoon?
