Käsityöt

Koneet haltuun

Kertomukseni mittatilausompelija-koulutuksen aloittamisesta etenee hiukan epäjohdonmukaisesti. Nyt palataan muutama päivä takaisin päin…. Ensimmäinen koulupäivä kului koneharjoittelussa. Olen viimeksi käyttänyt teollisuusompelukonetta ollessani vuonna 1984 hetken töissä Ähtärissä sijainneessa huonekalutehtaassa. Ensimmäinen puoli päivää siellä meni koneen ihmettelyyn. Puolen päivän aikaan johtaja tuli sanomaan: ”Nyt pitäisi jo ryhtyä työhön”. En muuten ollut kuin muutaman kuukauden ompelemassa nahkasohvakalustoja. En […]

Koneet haltuun Lue lisää »

Ensimmäinen kouluompelus

Ensimmäisen päivän harjoituksista kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa. Poislähtiessämme saimme kaksi kotitehtävää:* piti valmistaa ranteessa pidettävä nuppineulatyyny (sen jo esittelinkin)* etsiä paitapuseron valmiskaava Joillekin tuo ”paitapusero” oli terminä hukassa ja yhtä moni ihmetteli, mistä kaavan löytäisi. Itse olen tehnyt ensimmäisen paitapuseroni jo teini-ikäisenä. Siinä oli kaikki kommervenkit; kaulus, rintamuotolaskokset, mansetit, taskut ja käsinommellut napinlävet. Kaavakaan ei

Ensimmäinen kouluompelus Lue lisää »

Räätälöidyt miesten housut

Mainoksen mukaan meillä tehdään korjausompelua. Välillä asiakkaat kuitenkin tulevat kysymään myös isompia töitä, valmisvaatteen ompelemista. Nyt Arja on valmistanut jo kahdet miesten housut!Arvostan suuresti ompelijattareni ammattitaitoa. Nämä housut on ihan kuin kaupan hyllyltä! Tai ei, ne on mittatilaustyötä…   Käsityötä! Sepaluksen ompelemiseen piti katsoa vähän mallia valmiista housuista Takatasku on tehty mittojen mukaan asakkaan lompakkoa

Räätälöidyt miesten housut Lue lisää »

Kauneimmat näppipyyhkeet

Koko Pellavasydämen historian ajan yksi menestyksekkäimmistä tuotteista on ollut NÄPPIPYYHE. Sitä en muista, mistä tuo nimitys on tullut – olenko sen itse keksinyt vai jotakuta matkinut? Ensimmäiset pyyhkeet tein valmiista käsipyyhkeistä poikki leikkaamalla. Nykyisin meillä on erilaisia pyyhekankaita pakkatolkulla. Kauniimmat ikinä on minun mielestäni nämä musta-harmaat. Ehkä siksi, että oma keittiöni on mustavalkoharmaa. Tämä pyyhe

Kauneimmat näppipyyhkeet Lue lisää »

Kardinaalivirhe koskien kansallispukua

Kerroin jo aiemmin (täällä) että ostin kierrätyskeskuksesta kansallispuvun. Se vaatisi aika paljon korjausta. Olisi kannattanut silloin harjoitella! Kävi nimittäin niin, että asiakas toi minulle korjattavaksi oman kansallispukunsa juuri samanlaisilla korjaustarpeilla. Helman etumukseen oli tullut kulumaa. Onneksi kangas ei ollut mennyt puhki,  sillä loimilangat oli säilynyt ehjinä,  mutta kude oli pienesti katkennut.  Kerätessäni taannoiseen postaukseen kirjontakirjojani

Kardinaalivirhe koskien kansallispukua Lue lisää »

Virkattu ja pujoteltu huivi

Aiemmin olen kertonut, että yleensä käsityöni ovat materiaalilähtöisiä. Kauppaan tulee uusi lanka ja minun pitää kokeilla/näyttää, minkälaista siitä tulee. Nyt kerrankin aloin tekemään työtä mallilähtöisesti. Näin virkkauslehdessä kivan mallin. Totesin, että minulla on siihen juuri sopiva lanka. Sopivat langat. Huivi. Taas kerran. Ensin virkataan  verkko ja siihen pujotellaan värikästä lankaa. En edes lukenut mallin ohjetta,

Virkattu ja pujoteltu huivi Lue lisää »

Projektit alkaa ja päättyy ja lääkärin näkemys

Keskiviikkona oli kesäteatteri Lentävä Lokin tämän kesän ensi-ilta. ”Aina joku eksyy” on koskettava näytelmä suunnistajasuvusta. Keskiössä on äidin elämä nuoresta tytöstä vanhaksi naiseksi. Näytelmä kulkee useamman vuosikymmenen pilkahduksina, välillä nykyaikaan ja taas takaisin menneisyyteen. kuva teatterin facebook-sivulta Moni tarvitsi nenäliinaa. Vaikka kyllä välillä naurettiinkin. Minulle tämä puvustus oli tarpeellinen. En tiedä, miten syvälle synkkyyteen olisin

Projektit alkaa ja päättyy ja lääkärin näkemys Lue lisää »

Virkattu pellavakassi

Aika moni on virkannut tällä samalla mallilla kesäkassin. Et-lehdessä oli ohje vuonna 2017. https://www.etlehti.fi/artikkeli/vapaa-aika/kasityot/virkkaa-iki-ihana-et-kesakassi En muista aloitinko tämän kassin teon viime kesänä vai jo edellisenä, mutta nytpä se on valmis. Hiukan olen ohjetta muokannut – aika paljonkin –  ja taisinpa tehdä isomman kuin oli alunperin tarkoituskaan. Taidan pitää tämän kassin rentona, etten laita vuoria enkä

Virkattu pellavakassi Lue lisää »

Virkattu kesäkassi nipsulukolla

Minun käsityöni ovat materiaalilähtöisiä. En tee siksi, että tarvitsen jonkun jutun itselleni, enkä siksi, että olisin löytänyt jonkun kivan mallin, vaan yleensä minulla on lanka, mistä pitäisi tehdä JOTAIN. Ja siinä minulla onkin kova työ, kun pyrin kaikista myynnissä olevista langoista tekemään jotain malliksi. Tämä lanka odotti kauan päätöstä. Ihana lanka ja ehkä siksi en

Virkattu kesäkassi nipsulukolla Lue lisää »

Kirjontatyö – kysymys ja kirjoja

Tämänkin keskeneräisen työn olen löytänyt jostain kirpputorilta. Tässä mennään niin vahvasti osaamiseni ulkopuolelle tai ainakin epämukavuusalueelle, että olen lähes 100 % varma, etten tule tätä työtä valmiiksi saattamaan. Nyt kysyn itseäni kokeneemmilta,  että mitähän työtapaa tässä on käytetty? Itselleni tulee mieleen joskus kuulemani ”punakirjonta”, ”punapoiminta” ja ”hardanger”. Onkohan tässä käytetty jotain näistä, vai kenties kirjonta

Kirjontatyö – kysymys ja kirjoja Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top