Diy Sukkaplokit itse tehden

Aikaisemmin olin sitä mieltä, että villasukat on parhaimmillaan ”kotikutoisen” näköisenä, ilman prässäämisiä tms. Sittemmin aloin kuitenkin kevyesti höyryttää varsinkin kantapään kohdalta. Joulun tienoilla valmistin isomman erän sukkia, joissa parit oli erivärisiä. Tässä tapauksessa lanka oli eri tuntuista näissä eri väreissä ja ihmettelin asiaa, kunnes keksin pestä sukat. Se oli viisasta, sillä kastaminen tasoitti neulejäljen ja kun vedin kosteat sukat sukkaplokin päälle, niistä tuli tasalaatuiset.

Olen jo aikaa sitten saanut kokeiluun Hellma-sukkaplokit, jotka ovat hintavat, mutta todella laadukkaat. Ne on hienoa kotimaista puutyötä. Vaikka ovat puuta, niiden monenkertaisen lakkauksen ansiosta ne kestävät kosteuden.

 

Nyt olen sitten innostunut kastelemaan KAIKKI SUKAT ennen myyntiin laittamista. Kyselin sukkaplokkeja myyntiin, mutta jostain syystä tukut eivät ole vastanneet ja em. Hellma-yrityksessä on tuotannollisia ongelmia.

Niinpä päätin, että ”oma apu – paras apu”. Ensin ajattelin leikata sukan mallin pahvista ja päällystää sen muovipussilla, mutta ei, liian hankalaa käyttää. Sitten etsin kaupasta muovista leikkuulautaa, jonka saisi saksilla leikattua. Ei, ei löytynyt pikkupaikkakunnalta. Mutta sen sijaan löytyi jouluiset pöytätabletit ohuesta muovista. Maksoivat 50 snt kappale.

Tähän piirsin tussilla valmiista sukasta mallin ja se oli helppo leikata irti. Yhdestä tabletista sain sukkaparille blokit.

Nyt mulla on aika hyvä tilanne: miesten sukkiin Hellma-blokit ja naisten pieniin ja isompiin sukkiin omat muoviset sukkablokit. Tämän lisäksi on käytössäni myös jalat, mutta jotenkin en pidä siitä mallista, mikä niistä tulee. On niinkuin olisivat olleet jo jonkun jalassa ja käytössä…?

Ensin siis kastelen sukat ja puristelen ylimääräiset vedet pois. Sitten asettelen sukan ”mallineen” päälle. Tässä kohtaa näkyy silmukat hyvin ja valoa vasten erottuu mahdolliset virheet.

Sitten keksin vielä laittaa blokin yläreunaan reiän, josta sukat saa ässä-koukulla roikkumaan. Näin sukat kuivuvat parhaiten.

 Näin hienot sukista tulee, kun ne on hyvin viimeistelty. Näitten pitsisukkien varsia en kastellut ollenkaan, kun kuviot saavatkin olla ”kohollaan”.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top