Pellavasydän

Koska Neuvolatalon kaupasta on menossa kuukauden valitusaika, ei kauppakirjoja voida vielä tehdä. Ja koska kauppakirjoja ei ole vielä tehty, emme pääse vielä remonttia aloittamaan. Mutta suunnitella voimme. Liitän tähän talon ensimmäisen kerroksen pohjapiirroksen. Ja sitten kuva todellisuudesta, jotta on helpompi hahmottaa: Vasemmalla oleva matala osa on liiketilaa. Tähän siis tulee Pellavasydän. Oikealla oleva korkeampi osa […]

Näin valottaa Uudenkaupungin Sanomat syksyllä 2013 silloin myynnissä olevan terveystalon alkuhistoriaa: Ensimmäinen neuvolatalo Koulukadun ja Vuorikadun kulmatalo on rakennettu 1954 ensimmäiseksi, vain neuvolatoimintaan nimetyksi taloksi Uudessakaupungissa. Lapsia, äitejä ja nuoria talo on palvellut muodossa tai toisessa kaikki vuosikymmenet aina tähän syksyyn saakka. Viimeisimpänä siinä toimi perheneuvola, joka nyt on muuttanut Mörnen taloon. Terveystalon rahoittamiseen osallistuivat

Olin tänään yleissivistämässä itseäni. Kävin kuuntelemassa kaupunginvaltuuston kokousta. Kops, kops ja kops puheenjohtajan nuija kopautteli valmiiksi mietityt päätökset pöytään. Sitten tuli asia numero 8. Terveystalon myynti. Kaupunginhallitus oli jo päättänyt, että entinen neuvolatalo myydään Mervi ja Aarre Lammiselle, mutta nyt kaupunginvaltuuston piti vielä päättää asiasta. Menihän se jännittäväksi. Kaksi äänestystä, mutta lopputulos oli se, että

Tänään nukkumaan mennessäni tiedän jo, mihin suuntaan loppuelämäni lähtee kulkemaan. Jänskättää! Onnellisimmillaan saamme alkaa todenteolla puuhaamaan muutosta – pahimmillaan koko homma kaatuu. Kuka tai mikä mut silloin pitää pystyssä? Ja näiden ääripäiden välille jää vielä se vaihtoehto, että päätös pitkittyy ja sekin olisi kidutusta… Apua, mie romahan! Mervi

Kierrätyskeskuskäynti tuotti taas yhden uuden sijoitettavan. Vanha vaatimaton naulakko on minun mielestäni kaunis. Vähän huolimattomasti tehty, päitä ei ole edes maalattu. Mutta nuo koukut on mielenkiintoiset, en muista ennen nähneeni tuollaisia. Tämä pyytää puhtaaksijynssäystä ja maalausta, mutta enpä tiedä… Kun tämä kotiutui, esittelin sen tietysti miehelleni, joka näytti selvästi hämmentyneeltä, muttei sanonut siinä vaiheessa mitään.

Eilen lähdin vähän kiireellä teatteriharkkoihin, en ehtinyt suunnitella mukaanotettavaa käsityötä. Nappasin lähimmän kerän ja puikot mukaani. Tällaiset säärystimet sitten aloitin: Tässä taas näkee, miten jämähdän tuttuun malliin. Nämähän ovat samanlaiset kuin harmaat säärystimet, jotka aiemmin esittelin. Näihin valkoisiin tein kavennuksia joka reikäkerroksella. Jotta saisin vähän elävyyttä pintaan, ajattelin virkata kukkia ja liittää ne sikinsokin säärystimiin.

Apua! Minulla on vanha mies – ja olen itsekin melkein vanha. Tällä viikolla mieheni täytti 60 vuotta. Vaikka voinkin vielä lohduttaa itseäni sillä, että tuohon samaan virstanpylvääseen on vielä matkaa, silti tuntuu jotenkin hmmmm…. kiusalliselta. Kolmekymppisenä oli ensimmäinen kriisi ja sitten viisikymppisenä vähän. Ja nyt tämä. Peiliin ei kannattaisi katsoa ollenkaan. Ensiksikin olen alkanut hälyttävästi

Olen koko talven kutonut. Olipa virkistävää ottaa välillä virkkuukoukku käteen. Tämäkin työ on vain sellaista ”ajankulua” ja sopiva syy istahtaa nojatuoliin. Kun ei toimetonna voi telkkaria katsoa. Tässä muuten tosi hyvä kikka saada pysymään lankakerä paikoillaan. Ja tähän purkkiin tein hiukan kellertävästä kalalangasta päällisen. Erittäin yksinkertaisella mallivirkkauksella – ettei tarvitse silmukoita laskea… tulipa kaunis lyhty!