Onpa ollut piiiitkä tauko. Elokuun ajan olen totutellut jakamaan työpäiväni Arjan kanssa. Tai tarkalleen ottaen puoli päivää. Hän tekee ensimmäisen kuukauden 4 tuntia päivässä, seuraavan kuun 6 tuntia ja lopuksi 8 tuntia päivässä, mikäli jaksaa. Hyvin meiltä yhteistyö sujuu, oikein mainiosti. Olemme samanlaisia temperamentiltamme, Arja kylläkin nopeampi liikkeissään. En tahdo perässä pysyä, niin vikkelästi se liikkuu ja touhuaa. Ja ompelee huolellisesti, tekee paljon parempaa jälkeä kuin minä. Mutta minähän en olekaan tähän hommaan kouluja käynyt. Nyt minulla on oiva tilaisuus saada oppia käytännössä. Puolin ja toisin vahvistamme toisiamme.
Tässä vauhdissa huomaan, etten jaksa. Normisti, yksin ollessani, pidän paljon taukoja, istuskelen ja tuijotan ruutua. Ensi viikolla tulee vielä vauhtia lisää, kun saamme kolmannen työkaverin. Pariksi, ehkä kolmeksi viikoksi, tulee Tanja harjoittelemaan lähinnä suomen kieltä. Siihen kun lisätään vielä henkilökohtainen avustajani, niin johan on soppa! Toivottavasti ei toteudu sanonta ”mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa”. Delegointitaitoni ovat kyllä lujilla. Päivät pitäisi suunnitella jo etukäteen.
Olemme täystyöllistettyjä korjausompelun kanssa. Sen lisäksi on ilmaantunut muutama teatteripuvustus. Omien tunikoiden tekeminen on pakosti jäänyt. Työmme on vaihtelevaa ja haastavaa. Hintoja on nyt pakko tarkistaa (ylöspäin), koska tavoitteena on ompelijan palkkaaminen. Tähän asti olen sanonut halpoja hintoja ihmetteleville, että ”eläkeläisen aika on halpaa”. Mutta onhan se kummallista, että tämän tästä asiakas korottaa hintaa, jonka ilmoitan. Tälläkin viikolla pyysin hihojen lyhentämisestä 12 euroa, mutta miesasiakas halusi maksaa 15 euroa. Tässäpä olikin takana dilemma: olin aiemminkin ottanut 12 euroa, miten nyt olisin enemmän pyytänyt? Noh, tätä hinnoittelua työstämme; kellotamme työaikaa ja teemme pysyvän hinnaston, jota ei tarvitse ”pärstäkertoimen” mukaan lukea.
Paljon olen jo parantanut työtapoja. Varausvihko on auttanut muistamaan. En enää kirjoita tilauksia mihinkään muualle kuin tuohon vihkoon. Sitten ei tarvitse etsiä lippuja ja lappuja ja lehden kulmia, mihin olisin tilauksen kiireessä kirjoittanut. Unohdukset on näin saatu minimoitua.
Toinen parannus liittyy juurikin hinnoitteluun. Kun työ valmistuu, se laitetaan pussiin ja pussin päälle lappunen, jossa on hinta valmiina. Eipä tarvitse enää toistamiseen miettiä ja muistella, eikä toinen toiseltaan kysellä. Tällaisista pienistä asioista koostuu hyvä asiakaspalvelu ja oma työ helpottuu.
Olen ottanut tavaksi esitellä tehty työ asiakkaalle. Näin asiakas hyväksyy työnjäljen. Löysin muuten kätköistä itselleni kirjoittamani taulun: ”Tee työ niin hyvin, että voit sen sentti sentiltä esitellä asiakkaalle. Jos et ehdi tehdä kunnollista työtä, älä edes aloita.”
Saimme eilen kolme valtavaa pahvilaatikollista syksytuotteita. Eteiseen somistimme tällaisen nurkkauksen.
Kävi taas vanhanaikaisesti – kirjoitin ihan muuta mitä olin ajatellut. En juuri koskaan suunnittele valmiiksi mitä kirjoitan. Ainoastaan joku ajatus tai kuva siintää mielessäni. Tällä kertaa piti kertoa syksyn uutuuksista, joita putiikkiin saapui, mutta ajatus lähti harhailemaan. Otsikkokin piti siis muuttaa.
Niistä uutuuksista sitten seuraavalla kerralla.
Pellavasydämen Mervi