joulukuu 2019

Keskeneräisiä

Juuri kun olin saamaisillani valmiiksi keskeneräiset kutomukseni, löytyi toimiston pöydän alta iso laatikkoa täynnä keskeneräisiä villaneuleita. Oli sukkaa, huivia, huovutettavia töppösiä, vauvaneuleita ja pari puseroakin. Voi ei! Yksi sukka, jonka langasta ei ole mitään tietoa, eikä edes putiikin hyllystä löydy samanlaista. Pitänee siis purkaa tuo iso miesten sukka ja tehdä siitä pienen pojan sukat. Vai […]

Keskeneräisiä Lue lisää »

Joulu 2019

Hyvin perinteinen joulu – niin kuin meillä aina. Minä teen joulukuun aikana joulusiivon. Tai siis avustaja siivoaa. Tytär tuli tekemään leipomukset ja laatikot ja niissä olikin kyllä kova homma kaheksi päiväksi. Pari kakkua ostettiin myyjäisistä. Mieheni valmisti ruuan aattoillaksi. Aattona vasta meillä koristellaan kuusi ja muutenkin koti jouluiseksi. Kuunnellaan Turun joulurauhan julistus ja syödään riisipuuro

Joulu 2019 Lue lisää »

Lampunvarjostimen uusiminen

Jo kesällä minulle tuotiin vanha lampunvarjostin uusittavaksi. Siitä oli kankaat hapertuneet. Tästä kehkeytyi kaikkien aikojen pisin projekti. Välillä se hautautui muitten töitten alle. Ensimmäiseksi otin kuvat vanhasta ”raadosta”, jotta osaan tehdä samanlaisen. Jouduin tilaamaan tuollaista nauhaa ja senkin odottelussa meni oma aikansa.Seuraavaksi purin kaikki pois ja jäljelle jäi pelkkä rautainen kehikko. Se piti maalata, kun

Lampunvarjostimen uusiminen Lue lisää »

Melkein polvisukat

Löysin keskeneräisen sukankutimen ja ”kutasin” sen valmiiksi.  Lankana mukava Regian 6-säikeinen sukkalanka.  Lanka on siis kohtalaisen paksua 150 g = 375 metriä.  Oletko muuten miettinyt, että mitä tuo tarkoittaa tuo Regian 10 vuoden takuu? Näissä valmiiksi raidoitetuissa langoissa on aina se ”ongelma” että täsmääkö raidat – jos siis haluaa niiden täsmäävän. Punnitsin ensimmäisen sukan ja

Melkein polvisukat Lue lisää »

Kaksi samanlaista pitkää sukkaa kerästä

Toiaalta näitä valmiiksi raidoitettuja sukkia on kiva neuloa. Ja lisänä näihin Katian sukkiin on suunniteltu koko sukan raidotus ja merkitty, miten saa kaksi täsmälleen samanlaista sukkaa. Toisaalta siis kiva juttu – helppo – mutta toisaalta huono. Ikävää on se, että näistä on tehtävä juuri tällaiset, muuten lankaa menee hukkaan. Yleensä menee…. Nyt tein piiitkät miesten

Kaksi samanlaista pitkää sukkaa kerästä Lue lisää »

Ompeluoppi: Näyttötyö – raportti kiertotaloudesta

Huh huh, mikä rutistus! Mutta nyt se on ohi. Ensimmäinen näyttötyö matkalla mittatilausompelijaksi. Eilen palautin tekemäni työn ja kirjalliset tuotokset. Kansio jäi tarkistettavaksi ja saan sen vasta joulun jälkeen. Tiedostot on minulla tallessa ja tässäpä tulee tekstejä. Yhtenä osana meidän piti kirjoittaa raportti kiertotaloudesta. 1-5 sivua. En ollenkaan kuvittele, että tämä pitkä teksti ketään kiinnostaa,

Ompeluoppi: Näyttötyö – raportti kiertotaloudesta Lue lisää »

Yön hiljaisina hetkinä voi pohtia syvällisiä ja suunnitella elämää

Minulla on ollut jo monta vuotta nukahtamisen apuna lääke. Unen päästä kiinni saaminen on usein kovin vaikeaa, kun kroppaa särkee kipeästi. Jos ajatus jumiutuu särkevään selkään ja jomottaviin polviin tai jos olkapäitä ei saa ollenkaan kivuttomaan asentoon, niin uni vaan ei tule! Tähän vaivaan olen jo monta  vuotta saanut lievähköä nukahtamislääkettä, mutta tänäkään yönä sen

Yön hiljaisina hetkinä voi pohtia syvällisiä ja suunnitella elämää Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top