Yön hiljaisina hetkinä voi pohtia syvällisiä ja suunnitella elämää

Minulla on ollut jo monta vuotta nukahtamisen apuna lääke. Unen päästä kiinni saaminen on usein kovin vaikeaa, kun kroppaa särkee kipeästi. Jos ajatus jumiutuu särkevään selkään ja jomottaviin polviin tai jos olkapäitä ei saa ollenkaan kivuttomaan asentoon, niin uni vaan ei tule! Tähän vaivaan olen jo monta  vuotta saanut lievähköä nukahtamislääkettä, mutta tänäkään yönä sen vaikutus ei ole toivottu. Olen jo toistamiseen noussut ylös, käynyt tsekkaamassa jääkaapin sisällön ja mutustellut yhtä ja toista – muutaman sudokunkin olen siinä samalla ratkaissut.

Jostain sain päähäni alkaa miettiä syntyjä syviä. Mitä jos kirjoittelisin pari listaa näin loppuvuotta varten. Tai toinen lista voisi kyllä paremminkin olla ensi vuotta varten?

Tällaset sain aikaiseksi tässä ”ei ihan niin täysjärkisessä tilassa”:

Huomenna olisi siis kaksi listan täydennystä:
Helpoin ensin:

JOULUSIIVOUS
– ripsitään katoista pölyt pois
– pestään ikkunat ja ikkunoiden karmit (jos siis ei ole pakkasta)
– vaihdetaan jouluverhot keittiöön, muualle talviverhot
– pyyhitään viherkasvien lehdet pölyistä
– pestään keittiön kaapin päälliset
– pestään jääkaappi
– pyyhitään kuivamuonakaappi ja poistetaan vanhentuneet
– tarkistetaan onko joululeivonnaistarvikkeita tarpeeksi
– siivotaan jätevaunu
– tarkistetaan onko uuni puhdas joululeivonnaisia varten

Ja sittn toinen lista, jonka täyttämiseen sopisi esim. itsenäisyypäivä

MITÄ HALUAN ELÄMÄLTÄNI?
Tämä on vaikea ja tämän miettimistä olen siirtänyt kauan, tai sitten olen  vain paloitellut sitä pienempiin osatavoitteisiin. Mutta nyt päätin, että haluan tehdä pitkäntähtäimen suunnitelman, mitä haaveita elämässäni on ja miten niitä pääsen toteuttamaan. Nyt minulle ei riitäkään pelkkä haave, vaan yritän löytää myös tien, miten sitä haaveen toteutumista kohti kuljen.

Tämän ikäisen ihmisen (60) on vaarallista jäädä vaan paikoilleen odottelemaan, mitä elämä/tai joku muu tuo tullessaan. Saattaa käydä niin, että päivät valuvat hukkaan ja tavoitteet jäävät toteuttamatta. Tänä iltana oli juurikin tuollainen täydellinen tarpeettomuuden/näköalattomuuden/voimattomuuden/tarkoituksettomuuden tunne

Oletko sinä tehnyt työlistoja joulunaluspuuhiasi varten? Vai pysyykö sinulla kaikki hyvin muistissa ilmankin? Vai touhuatko aina vanhan kaavan  mukaan? Joka tapauksessa oikein hauskaa joulun odotusta lukijoilleni

Pellavasyämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top