Nuppineulojen säilytyksestä

Voisin kirjoittaa paljon laajemman katsauksen nuppineulojen säilytyksestä, sillä meillä Pellavasydämessä on aika monta erilaista tapaa. Tässä kerron vain yhden.

Kotona minulla on täsmälleen yksi paikka, missä teen käsitöitä. Se on olohuoneen nojatuoli. Siihen ei saa/voi kukaan muu istua. Jos istuu, tulee aika nopeasti häädetyksi.

Nyt, kun meillä käy perjantaisin ”vieras” ihminen imuroimassa, minun on pakko yrittää pitää tuo paikka säädyllisenä. Mutta yleensä siinä kohtaa on kaaos. Kaikki tarvikkeet sopivasti käsillä, nääs.

Jos katsot tarkasti nojatuolin ulkoreunaa, huomaat siellä paljon neuloja. Aika kätevää ojentaa käsi ja napata neula. Toki joutuu vähän hapuilemaan, että löytää sopivan. Käytön jälkeen neula taas pistetään nojatuolin täytteisiin.

Ruman näköistä toki. Eikä – toden sanoakseni – kovin käytännöllistäkään. Järjestellessäni käsityötarvikkeitani löysin kauniin neulakirjan, jonka olen ostanut joltain käsityöyrittäjältä.

Onhan se nyt paljon kätevämpi ja ennen kaikkea – kaunis! Tällaisen voit itsekin tehdä helposti. Muutama huopapala ommellaan keskeltä kiinni. Kannen voi halutessaan koristella eri tavoin. Ommella nappeja, nauhoja ja pitsejä. Tai leikellä kuvioiksi, kuten minun kirjani. Tai harjoitella erilaisia kirjontapistoja. Hmmm…. siinähän voisi olla kiva tuote myös myytäväksi putiikissa!

Ihan varmaksi tiedän, että aina joskus tuo pieni kirja on hukassa ja minä pistelen taas neuloja nojatuoliini.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top