Tänään on ollut ihana päivä.
Heräsin tavanomaista aikaisemmin, koska olin varannut katsastuksesta ajan vammaisen pysäköintiluvan uusimista varten. Huom! Sen myöntäjäviranomainen on muuttunut – aiemminhan pysäköintilupa haettiin poliisilta.
Yleensä herään työpäivinä klo 9.30, juuri ja juuri ehtiäkseni avaamaan putiikin ovet kymmeneksi. Nyt olin yhdeksän pintaan jo kaupungilla ja tuntui ihan erilaiselta, jotenkin ”ihmismäiseltä”. Niinkuin muutkin ihmiset.
Koko päivä on ollut aikamoista hulinaa. Nyt ovat turistit saapuneet kaupunkiin ja se tuo kivaa vipinää puoteihin. Asiakkaita on ollut tavanomaista enemmän, mutta olen silti ehtinyt hiukan ompelemaankin. Nämä perjantait on siitä kivoja, että mieheni tekee kotona etätyötä. Se tarkoittaa minulle valmista aamupalaa ja pitkin päivää useammat päiväkahvit ja -seuraa.
Eräs miesasiakas oli kuullut minusta ja korjausompelustani hyvää palautetta. Tuodessaan housut lyhennettäväksi hän kertoi siitä minulle. Avustajakin oli kuulemassa ja jälkeenpäin totesimmekin, että olisipa ollut kiva saada se ylitsevuotava kehuminen nauhalle. Sitä voisi sitten soitella itselleen niinä päivinä, kun mikään ei suju ja toivoisi vajoavansa maan alle…. Toinen asiakas kehui puseroani, jonka olen itse ommellut. Ainakin yhden kerran se on jo ollut kierrätyspussissa menossa pois, mutta nyt se (taas) sopii. Kolmaskin asiakas kehui – tällä kertaa ostamaansa tunikaa. Nyt hän tuli tilaamaan toisen. Batiikkikankaat on TOSI ihania.Tänään niitä tuli lisää – nyt meillä on vaikka kuinka montaa eri väriä ja kuosia. Kuvailen niitä viikonlopun aikana. Olen postitellut batiikkeja ympäri Suomea. Tuollaisissa tilanteissa aina toivoisin minulla olevan verkkokaupan, mutta kun ei siitä vain näytä tulevan mitään…
Pessimisti minussa ajattelee tällaisen kehutulvan keskellä, että koskahan se mahalasku tulee?
Vielä minulla on kerrottavana yksi kiva uutinen. Olen saamassa ompelutaitoisen harjoittelijan. Jos kaikki menee hyvin, tästä saattaisi tulla normityösuhde, mutta se on vielä monesta asiasta riippuvainen. Ompelutyötä on kuitenkin paljon, enkä ehdi ollenkaan kaikkia ideoita toteuttaa, joten on kiva, kun voin jakaa homman. Toisaalta meillä on erään ompelualan yrittäjän kanssa menossa alihankintaprojektin suunnittelu, joka on kylläkin vasta tarjousasteella.
Asioilla on tapana järjestyä.
Tässä tämä kehuja saanut trikoopusero. Se on aikalailla vartalonmyötäinen, muttei makkarankuori ollenkaan. En onnistunut samaan kuvaa, jossa malli olisi erottunut. Tunika on lepakkohihainen ja nuo hihat on aika kireät. Joskus tässä puserossa ärsytti kaikki: liian piukka, liian kireät hihat, liian avara pääntie, mutta tänään se tuntui kivalta. Siinä se taas nähdään – ei pidä heittää mitään pois, sitä voi vielä joskus tarvita. Tai että se voi vielä joskus mahtua.
Pellavasydämen Mervi
ps. ”pakko” laittaa tähän vielä omahyväisesti omakuva, kun mulla on niin ihanat korvikset. Tuollaiset värikynän pätkät. Sävy sävy puseron kanssa tietenkin. Auts! Kylläpä minä taas näytän äitiltäni… vai mitä tuumaatte te, jotka äitini tunsitte?
Mervi