Kun yhden saa valmiiksi niin seuraava puikoille

Sain Darling-sukat valmiiksi ja onnistuin jopa raidat kohdistamaan samalla lailla molempiin sukkiin.
Tämä sunnuntaipäivä meni pipariksi, sillä heräsin aamulla siihen, että nenästä vuoti verta ”tulvimalla”. Piti herättää mies avustamaan, mutta eihän se vuoto tyrehtynyt ollenkaan. Mieheni soitti hätäkeskukseen ohjeita saadakseen. Sieltä lähetettiin ambulanssi. Jääpussi niskan päälle ja oikeaoppinen nenänpuristuskaan ei auttanut. Nenään laitettiin joku vaahtomuovisydeemi, muttei sekään pysäyttänyt veren vuotamista. Niinpä lähdettiin ambulanssilla ensiapuun.

Siellä menikin reilu kuusi tuntia etupäässä odotellen. Lopulta lääkäri aikoi polttaa suonen, mutta ei siihen pystynytkään, sillä vuotokohta oli liian syvällä. Uudet tamppoonit nenään ja pääsin kotiin.

Nyt olen jatkanut aiemmin aloittamaani huivia. Malli on ihan perustylsä ainaoikein pitkänmallinen, kun en siihen hätään viitsinyt mitään muuta etsiä. Piti vaan äkkiä saada käsitys langasta ja sen raportista. En sitten millään tykkää neuloa paksuilla puikoilla. Ja aina oikean neulominen on myös minulle työlästä. Mutta kyllä tästä aika kiva huivi tullee…

Jollain on muuten taas vilu – kaksi neuletakkia päällekkäin ja silti on kylmä!

Lankana Pellavasydämessä uusi Alize Angora Gold Simli, jossa on pääosin keinokuitua. Yleensä en itse halua mitään blingblingiä, mutta tässä langassa se menettelee ja sitä paitsi on asiakkaita, jotka nimenomaan haluaa… Eräskin rouva virkkasi tästä monta eri väristä huivia joululahjaksi ja kauniita olivatkin. Se on aina niin kivaa, kun minulle tuodaan ”näytille” aikaansaannoksia. Nytkin saatoin innostua salomoninsolmuista, jota en ole koskaan kokeillutkaan…

Puikkoina minulla on tässä työssä KnitPicksin pyöröpuikot vaihtopäillä. Tosi hyvin toimii tuo liitoskohtakin, ei ollenkaan tartu tai aukeile ja kaapeli on hyvin mukautuva.

 Vähän jännittää ensi yö. Mitenkähän tuo nenä suhtautuu makuuasentoon? Jos ei näillä konstein tokene, on kuulemma edessä Tyksin reissu korva- ja nenälääkärille.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top