Siis onhan se mainitsemisen arvoinen asia, että olen käynyt ulkona! En yleensä. Ja sitten taas tällaisella lähes pahimmalla mahdollisella kelillä. Maisema on postikortinkaunis, mutta keli kurja. Tänään kaupungissa on joulunavaus ja meille laitettiin uusi näyteikkuna – sitä piti käydä ulkoapäin kuvaamassa.
Yleensä aina totean, että ikkunaa on kamala kuvata, mutta osa näistä on kyllä kivoja! Lunta satoi koko ajan.
Näin lähellä ovat joulumarkkinat meidän huushollia. Silti putiikkiin ne vaikuttavat tosi vähän. Lähinnä ihmiset, jotka ovat pysäköineet lähistölle, poikkeavat. Tuohon kadunkulmaan olisi pitänyt käydä viemässä ständi, se ehkä olisi tuonut jonkun asiakkaan lisää.
Kadun toisella puolella on kirkko ja sain siitä näin kauniin kuvan. Juuri samalla hetkellä noista puista kuului räsähdys, ja minun kaipaamani karahka putosi lähes jalkoihini.
Markkinoilla oli myös hevostalutusta – tai poneja nuo talutettavat taitavat olla – ja minäpä osuin sattumalta paikalle, juuri kun ohittivat meidän talon. En ole näiltä kuvattavilta lupaa kysynyt, mutta eikös julkisella paikalla saa kuvata? Ainakin minä ja mieheni osuimme juuri kuvaan, kun lehtimies ikuisti markkinatunnelmaa. Mun hianoa takkia se tietysti tarkoitti… Oli hauskaa, kun minulle vieras ihminen pysäytti ja kehui Aino-takkiani. Sitten totesi, että ”oli ihan pakko sanoa”.
Täs on se karahka, siitä tulee vielä jotain hienoa, jahka sulaa ja kuivaa…. Pellavasydämen Mervi