heinäkuu 2013

Kannattaako?

Ei ole fiksua kertoa asiakkaittensa asioita, mutta tämäkin tapaus on sellainen, ettei asiakasta tästä tunnista kukaan muu kuin hän itse ja epäilenpä ettei käy täällä lukemassa. Kauppiaalle harva asia on yhtä mukavaa, kuin se että asiakas tulee uudelleen. Käsityöläisen (usein huonoa) itsetuntoa kohottaa, kun huomaa, että asiakas on työhön tyytyväinen ja tilaa uudelleen. Tässä on […]

Kannattaako? Lue lisää »

Mielipaha ohi kiitävästä maisemasta

En tiedä, voiko tätä postaustani kukaan ymmärtää. Yllätyin itsekin miten suuren tunteen voi laukaista nopeasti ohitettu näkymä. Olen jo monet monet kerrat kertonut, että loppuelämäni kuljen kahdella kyynärsauvalla – tai no, hetkittäin voin jättää toisen pois, mutta siitä seuraa loppupäiväksi entistä kovemmat kivut. Lauantaina esimerkiksi tein normaalit putiikin sulkemisrutiinit yhdellä kepillä kulkien (tavaroiden siirtelyä ulkoa

Mielipaha ohi kiitävästä maisemasta Lue lisää »

Kiva sunnuntai

Jos kukaan eikä mikään herätä, tämä tyttö nukkuu aamuisin klo 11 asti. Tänään lähdimme puolen päivän jälkeen kohti Pyhämaan Suviteatteria. Tällainen oli alkuasetelma: Tämä pikkukylän nuorisoseura on todella satsannut näihin kesäteatteriesityksiin. Paikalle on rakennettu hienot katetut katsomot. (Istuminen ei ollut kylläkään kovin mukavaa kovilla, matalilla penkeillä ilman selkänojaa.) Mukavuutta lisäsi äänentoisto, jokaisella esiintyjällä oli mikrofoni.

Kiva sunnuntai Lue lisää »

Kustavissa nautiskelemassa ja vähän oppimassakin

Tämä kesä näyttääkin poikkeuksellisen kulttuuripitoiselta. Yleensä katsastan kesäteatterimainokset toteamalla ”tuonnekin olisi kiva mennä”, mutta nyt olen myös toteuttanut nuo toiveeni. Kävimme jo aiemmin katsomassa Lentävän Lokin ”Päin perhettä” ja tällä viikolla suuntasimme Kustaviin. Huomenna menemme katsomaan Pyhämaan Suviteatterin esittämän näytelmän Tuntematon Potilas. Siellä on menossa viimeiset näytökset, joten hopi hopi… Mieheni oli talvella saanut liput

Kustavissa nautiskelemassa ja vähän oppimassakin Lue lisää »

Mitä ihmettä tämä on?

Tunnetusti olen huonomuistinen. Myönnän. Kuitenkin minusta on alkanut tuntua, että toiset käyttävät tätä tietoa hyväkseen. Minun kontolleni laitetaan asioita, joita en ole tehnyt. En ainakaan muista. Tai jos ihmettelen, miksi minulle ei ole kerrottu….väitetään kirkkain silmin, että olihan siitä puhetta. Miten siinä sitten väität vastaan, kun molemmat tietää, että muistini on mitä on. Eilen, kun

Mitä ihmettä tämä on? Lue lisää »

Eräänlainen mattoprojekti

Miehelläni on kesäloma meneillään ja iso osa siitä näyttää kuluvan erilaisissa työprojekteissa. Minä pyysin häntä keräämään muutaman kierrätyskeskukseen menevän tavaran – tiedättekö sellaisia, joita säilytetään esim. lipastojen takana. Peilejä, lasihyllyjä, taulun kehyksiä ym.. joista on ollut ajatus ”joskus jotain tuunata”. Eipä ole tarvittu, sensijaan hankaloittavat siivoamista ja vain keräävät pölyä. Projekti sitten vähän paisui. Päätimme

Eräänlainen mattoprojekti Lue lisää »

Ankeaa

Uusikaupunki – meil on meri ihan rannas. Turistit ovat saapuneet ja elävöittävät pikkukaupungin elinkeinoelämää. Eletään vähittäiskaupan sesonkiaikaa. Silti täällä on menossa joku ihmeen lama-aika. Pikkuputiikki toisensa perään laittaa pillit pussiin. Kohta on katunäkymässä tyhjiä liikehuoneistoja toisensa perään. Ankeaa. Ensin lopetti herkkukauppa, nyt on loppuunmyynti vaatetusliikkeessä ja huonekalukaupassa. Viime viikolla luimme paikallislehdestä pienen sisustusliikkeen loppuunmyynnistä. Huhuja

Ankeaa Lue lisää »

Taitavaa

En osaa piirtää. En yhtään mitään. Koulussa muistan piirustustunneilta helpotuksen tunteen, jos aihe oli sellainen, että sen voi toteuttaa viivottimen kanssa. Piirtämisen taito lienee sellainen, ettei sitä voi (ainakaan kokonaan) opetella – se joko on tai sitten ei ihmisellä syntyessään? Putiikkiin tuotiin myyntiin maalattuja koreja. Ihailen niiden runsasta koristelua, taidokkaita maalauksia ja värien käyttöä. Näiden

Taitavaa Lue lisää »

Muurlan mainosko tästä tuli?

Otin kameran mukaan lomareissulle, vaikka arvasinkin, ettei sieltä kuvia tule otettua. Matkalla poikkesimme Muurlassa kahvilla ja enimmät kuvat ovat sieltä. Olin suuresti yllättynyt paikasta ja sen tuotteista. Jotenkin on jäänyt mieleen muisto – Muurlan lasi – joitain vanhanaikaisia maljakoita ja lautasia 70-luvulta. Pyh, ei se niin mene. Kysyin luvan saada kuvata. Ensimmäiseksi eteemme osui emaliastioita

Muurlan mainosko tästä tuli? Lue lisää »

Niin samaa mieltä…

Käsitöitä on kiva tehdä. On kiva, jos kivalla harrastuksella voi  vielä tienatakin – yleensähän harrastukset vaan maksavat. Voi kyllä käydä niinkin, että kivasta harrastuksesta tulee ikävää, kun se muuttuu työksi. Nimim. kokemusta on. Se on kuitenkin toinen juttu. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä teille aiheesta tosi hyvä kirjoitus. Tiedän, että moni lukijoistani on myös Susannan

Niin samaa mieltä… Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top