Jos kukaan eikä mikään herätä, tämä tyttö nukkuu aamuisin klo 11 asti. Tänään lähdimme puolen päivän jälkeen kohti Pyhämaan Suviteatteria. Tällainen oli alkuasetelma:
Tämä pikkukylän nuorisoseura on todella satsannut näihin kesäteatteriesityksiin. Paikalle on rakennettu hienot katetut katsomot. (Istuminen ei ollut kylläkään kovin mukavaa kovilla, matalilla penkeillä ilman selkänojaa.) Mukavuutta lisäsi äänentoisto, jokaisella esiintyjällä oli mikrofoni. Lipunmyynti ja kahvitus sujuivat sutjakkaasti, vaikka väkeä oli joka paikka täynnänsä. Etukäteen oli voinut varata kahvituksen sisätiloissa ja lipunmyynnistä saattoi ostaa kahviliput, joten siellä ei enää tarvinnut rahaa käsitellä. Kaikki oli mielestäni esimerkillisesti järjestetty. Esitys kesti kokonaiset kolme tuntia ja väliajalla joimme pullakahvit.
Näytelmä Tuntematon Potilas kertoi mielisairaalan osastosta, sen hoitajista, potilaista ja johtokunnasta. Yhtenä teemana oli virkkaaminen, mikä tapahtui Pellavasydämestä hankituilla kunnon värikkäillä virkkuukoukuilla!
Näytelmä oli hupaisa, me tykkäsimme molemmat, mieheni ja minä. Hauskaa ja hölmöä, muttei liiaksi.
Lähdimme etsimään Kauko Isotuvan kotiseutumuseota, josta olin kuullut kehuja. Netistä ei löytynyt yhteystietoja, joten kyselimme paikallisilta ajo-ohjeita. Aika lähelle osuimme, mutta taas tarvittiin ihanaisen Pirkon apua. Pirkko agiteerasi autoonsa porukan, josta yksi osasi tien. Museo on yksityinen, eikä sinne ole minkäänlaista opastusta ja sinne on aivan mahdotonta osata. Mutta miten upea paikka se onkaan! Otin paljon kuvia, mutta en muistanut kysyä lupaa niitten julkaisuun, joten sitä odotellessa kerron vain muutaman ulkokuvan verran.
Pariskunnalla on huvila meren äärellä ja tuohon ihanaan maastoon Kauko Isotupa on siirtänyt (niin ymmärsin) vanhoja rakennuksia sinne tänne. Jokaisessa on oma miljöönsä, yhdessä kalastukseen, toisessa hylkeenpyyntiin liittyvää välineistöä. On emännän ja isännän tupa, kansanparantajan tupa, leipomo ja myymälä ( jota isäntä kutsui leikkisästi Pellavasydämeksi, siellä oli pellavatuotteita ”myynnissä” )… Kaikki oli siistiä ja tavarat lähestulkoon täydellisesti varustettu nimilapuin, jotka oli yleensä kirjoitettu paikallismurteella.
Noissa ihastuttavissa rakennuksissa oli tosi pienet ovet ja korkeat kynnykset, joten joka ovesta minä en päässyt sisään ollenkaan. Samoin oli tupia toisessa kerroksessa, vähän hankalien portaiden päässä. Ystävällinen seuralaisemme kuvasi niissä olevat nurkat minulle, joten olen voinut kotona ”nähdä” myös noihin hankaliin paikkoihin.
Tässä museossa ei ole aukioloaikoja, eikä pääsymaksua. Soittamalla omistajalle etukäteen voi varmistua siitä, että he ovat paikalla ja pyydettäessä saa myös opastuksen. Siihen menee kylläkin kuulemma koko päivä, sen verran puhelias on isäntä, tavaraa paljon ja tietysti mielenkiintoisia tarinoita. Minulle siellä oli paljon paljon aivan ennennäkemättömiä tavaroita, mutta muut porukastamme, kun ovat paikallisia ja Pirkkokin saaressa kasvanut, tiesivät kyllä paljon enemmän kaikista ihmeellisyyksistä.
Pois lähtiessäni ihmettelin, että joku ihminen on niin ystävällinen, että haluaa päästää vieraita ihmisiä ilmaiseksi tutustumaan upeaan elämäntyöhönsä. Tai harrastushan se hänelle on ollut. Kuulemma viiden vuosikymmenen ajan hän on tavaroita koonnut. Osa niistä on aivan uniikkeja, harvinaisuuksia, joita ei muualla tule vastaan ja onhan niihin joutunut rahaakin sijoittamaan.
Suosittelen lämpimästi poikkeamaan tuossa paikallista elämänmenoa kuvaavassa museomiljöössä, jos vain noilla seuduiilla liikkuu.
Taas oli mukava irrottautuminen arjesta, eikä tarvinnut paljon satsata aikaa eikä rahaa. Yrittäjän harvinaista onnea!
Mervi