Kustavissa nautiskelemassa ja vähän oppimassakin

Tämä kesä näyttääkin poikkeuksellisen kulttuuripitoiselta. Yleensä katsastan kesäteatterimainokset toteamalla ”tuonnekin olisi kiva mennä”, mutta nyt olen myös toteuttanut nuo toiveeni. Kävimme jo aiemmin katsomassa Lentävän Lokin ”Päin perhettä” ja tällä viikolla suuntasimme Kustaviin. Huomenna menemme katsomaan Pyhämaan Suviteatterin esittämän näytelmän Tuntematon Potilas. Siellä on menossa viimeiset näytökset, joten hopi hopi…

Mieheni oli talvella saanut liput Kustavin Volter Kilpi-viikolle johonkin ohjelmaan. Minä sain valita ja lopputulokseksi valikoitui Kyläilijät: Sillankorvan emäntä. Volter Kilpi – viikko jatkuu vielä sunnuntaihin asti, joten sinnekin ehtii vielä. Lisää kirjallisuusviikon asioita löydät tästä.

Monet teistä varmaan muistavatkin, että mieheni Aarre on Kustavista kotoisin, joten ne maisemat ovat hänelle kotoisat ja minäkin siellä muutaman kerran käynyt, mutta huomattavasti viileämmin suhtaudun seutuun. En kovasti pidä merestä, valitsisin mieluummin järven, mutta menetteleehän nuo maisemat. Taas kävi niin, että kamerasta loppui akku ja ehdin kuvata vain jotain mitäänsanomatonta alkumatkasta.

Kustavin Tuulentupa, ei selvinnyt tuo 100 vuotta

Ohjelmaa oli eri puolilla Kustavia – näyttämön pystytystä

Alkajaisiksi kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Kylläpä oli hyvää ruokaa! En halunnut sotkea puseroani, joten suojauduin ”ruokalistalta” rinnuksilla näin: 

Onpa ryppyinen naama, vaikka niin oli maukasta!

Meille jäi paljon aikaa ennen illan näytöstä, joten kävimme katsastamassa Lootholmassa. Näytinkin jo aiemmin tämän kuvan 70-luvulta ja olisi tehnyt mieli otattaa vastaava kuva nyt, mutten jaksanut nousta autosta, plääh.

Lootholman entisen maatilan entinen päärakennus

 Koko Lootholman aluetta voisi kuvailla sanalla ankeaa. Heinäkuun puolivälissä, Kustavissa vuoden tapahtuma ja väkeä leirintäalueella oli vain kourallinen. Muutama teltta, puolenkymmentä asuntovaunua tai -autoa ja yksi rollaattorilla kulkeva mummo. Laajat alueet täysin hyödyntämättä, paikat ränsistyneet ja lohduttoman näköiset.

 Jatkoimme matkaa lossilla Etelä-Vartsalaan kotiseutumuseolle. Lossille mennessä muistelin aikaa 35 vuotta sitten, jolloin Kustaviin ei ollut vielä rakennettu siltaa, vaan mentiin sekin väli lossilla. Olin 17-vuotias lukiolainen, kihloissa Aarren kanssa ja tunnelma tiivis, kun autossa odotettiin lossin saapumista. Vain muistoissa sain sen tunteen takaisin, nyyh. Ei ymmärtänyt matkaseuralaiseni vihjauksiani edes yhdestä pususta. Jotkut asiat, hetket ja tunnelmat – jopa sanotut sanat – jäävät mieleen ja palautuvat, kun paikka on sama. Paitsi, että miehet on tehty erilailla. Ilmeisesti.

Vaikka jonoa näytti pitkästikin olevan, pääsimme ensimmäiseen lastaukseen mukaan.

Vartsalan vanha koulu

Vaikka meillä olisi ollut aikaa, olimme kuitenkin huonoon aikaan liikkeellä, sillä kaikki paikat sulkeutuivat meidän edellämme. Olisin halunnut piipahtaa tässä Vartsalan vanhassa koulussa. Siellä on ainakin kynttilätehdas ja ehkä olisi ollut jotain muutakin kiinnostavaa…?

Tähän sitten loppui akku. En saanut kuvaa kotiseutumuseolta, en näytelmästä, en maisemista tai mistään muustakaan. Näytelmä ei ollut hauska siinä mielessä, että olisi naurettu (kesäteatterilta toivon makeita nauruja) mutta jollain tapaa se oli vaikuttava. Näyttelijöitä oli vain kolme ja he vaihtoivat rooleja siinä meidän silmiemme edessä, vain muutamaa tarkoin harkittua vaatekappaletta vaihtamalla. Huvittavinta oli piian roolivaihdos isännäksi – se kävi ”käden käänteessä” ja yllätti joka kerta katsojat. Tämän kummemmin en näytelmää kykene arvioimaan. En käsittänyt, mitä siinä loppukohtauksessa tapahtui, mutta haittaaks se?

Otsikossa mainitsen oppimisesta, mutta siitä kerron toisen kerran. Jos muistan. Mervi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top