Säärystimet

Nilkkani ja jalkani palelevat helposti ja lähes aina, joten neuloin ihan itselleni säärystimet. Langaksi valitsin 100 % villan, jotta niistä tulisi oikein lämpimät. Tämä Schachenmayrin Originals 85 on kerrassaan mukava neulottava. Valitsin tutun pintaneuleen, jotta ei tarvitse opetella mitään uutta! Tällä palmikko-muurahaisenpolku yhdistelmällä olen neulonut jo monet pitkät polvisukat.

Neuloin ensin kaksi oikein – kaksi nurin resorin ja sen jälkeen tein reikäkerroksen, johon saa pujotettua nauhan. Tämän jälkeen aloitin 6 oikein palmikkoa varten, 2 nurin, 2 oikein muurahaisenpolkuun, 2 nurin ja taas 6 oikein palmikkoon. Eli yksi mallikerta on 12 silmukkaa.

Päätin säärystimen taas resoriin, mutta taitoin sen kahtia ja ompelin pään kiinni. Ajattelin, että sisään voisi pujotella kuminauhan, mutta ei se sitä vaadi. Laskeutuu tällaisenaankin ihan kivasti kengän päälle.

Nauhan virkkasi samasta langasta: 200 ketjusilmukkaa ja niihin kerros piilosilmukoita.

Lankaa kului kolme kerää eli 150 gr. Tämä lanka on konepesunkestävä, 40 asteessa. Käytin 4,0 mm sukkapuikkoja. Onnistuneet säärystimet kerrassaan. Lanka sopii kaikkeen neulomiseen, paitsi sukissa se tuskin kestää. Mutta pipot, lapaset, kaulurit ja puserot… Eikä kutita!

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top