Jos kuitenkin vielä yksi islantilaisneule?

Kerroinkin jo aiemmin, että sain tarpeekseni villaneuleista ja siirryin kesäisiin käsitöihin ja puuvillalankoihin. Tästä aloitin, käypä kurkkaamassa. Nyt olen virkannut ja neulonut jo monta toppia – osa on vielä postaamatta – enkä oikein tahdo keksiä uusia ideoita. Ja kun talvikin tuli takaisin, mun aivoissa alkoi nakuttaa puodin hyllyllä olevat monet Lettlopi-langat. Jos vielä yksi islantilaisneule joukon jatkoksi? Yritin vaimentaa sen äänen.

Keksiäkseni jotain tekemistä kaivoin esille ison laatikon, jossa lukee ”keskeneräiset kesäiset”. Kyllä, mulla on laatikko myös keskeneräisille talvisille. Tältä näyttää laatikon sisältö:

Ei, ei ja ei! En halua… Ei huvita ollenkaan alkaa noita viimeistellä. Osasta on lanka loppu, ohjeita ei missään ja kaikista ei selviä edes, mitä niistä pitäisi tulla. Muutama hattu joukossa on ainakin…

ISLANTILAISNEULE MALLIKSI TAI ITSELLE

Illalla kävin puodin puolella (siis mullahan on puoti ja koti samassa talossa, vain ovi välissä) hiplaamassa Lettlopeja. Jotenkin olisi houkuttelevaa kokeilla neuloa Riddari-mallinen islantilaisneule yhdellä värillä, mutta sen eri sävyillä. Joko sinisistä, vihreistä tai harmaista. Aika huonosti muuten kamera välittää oikein värisävyt.
 
 
 

 

 
 
Ymmärrätkö sinä tämän kutinan? Tiedän, että itselleni tuskin kannattaa enää islantilaisneuletta tehdä ja aika monta niitä on jo puodissa mallinakin, mutta silti…. Kun katselee kaikkia silmiä hiveleviä värejä ja varsinkin, jos menee suunnittelemaan jotain yhdistelmiä, peli on menetetty.
 
Näissä kuvissa on mun ainoat Lettlopista tekemät pinkit puserot ja viimeisin turkoosi pusero, joka on neulottu Salla-sukkalangasta. 
 

 

 

Jos haluat inspiraatiota esim. juuri tuon mallin – Riddari – tekemiseen, voit täältä käydä katsomassa 
 https://www.blogit.fi/postaukset/riddari   Ja kun tuolle sivulle menet, kurkkaapa sen oikeaan laitaan, missä on käsityöblogien top10. Mikäs siellä onkaan ykkösenä? Jeeee, jo kolme viikkoa.
 
Ehkä siis vielä yksi? Sininen? Vai harmaa? 
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top