Tavoitemekkoja

Onks sulla tavoitevaatteita? Mulla on. Niitä, jotka on juuri nyt liian pieniä, mutta haluan säilyttää sillä mielellä, että jospa jossain vaiheessa TAAS/JO mahtuisi päälle…

KILOJA OLEN YRITTÄNYT KARISTAA

Mun tarinahan on se, että vaatekokoni vaihtelee kovasti. Olen nuorena ollut hoikka, mutta myöhemmin lihonnut/laihtunut/lihonnut jne. Olen käynyt läpi kaksi lihavuusleikkausta ja taistelen edelleen niiden jäljiltä ja niistä huolimatta ylimääräisistä kiloista. Leikkaus ei ole mikään hokkuspokkustemppu eikä sitä ollut minunkaan kohdallani. Oikeastaan päinvastoin. Ensimmäinen leikkaus päättyi katastrofiin, vaikkei sitä seurannutta verenmyrkytystä leikkauksen syyksi koskaan todettukkaan. Mutta vuosi meni ja huvenneet 30 kg hiipivät hiljalleen takaisin. Leikkauksen seurauksena sain närästyksen, minkä vuoksi pääsin toiseen laihdutusleikkaukseen, mutta sen vaikutus kiloihin oli vielä kehnompi.

Olen taistellut monenlaisten vatsa- ja suolistovaivojen kanssa noiden leikkausten seurauksena.

Nyt viimeisen vuoden aikana olen lopettanut aktiivisen laihduttamisen, mutta takaraivossa on koko ajan ajatus, että haluaisin olla hoikka. Toisaalta kiusaa pelko, että edessä olevat vuoden hupenevat vauhdilla, joten ehdinkö enää koskaan nauttia keveämmästä olemuksesta?

VAIKKEI PAINO PUTOA, VAATEKOKO PIENENEE

Yksi lemppariohjelmiani telkkarissa on sairaalloisesti lihavista amerikkalaisista kertova sarja, jossa tohtori Nov leikkaa ja neuvoo ylilihavia potilaitaan. Hänen vastauksensa tekosyitä ja selityksiä lateleville epäonnistujille on se, että ”kerro se vaa’alle”. Vaaka on armoton ja näyttää todellisen tilanteen.

Minulle on nyt viime aikoina tarpeeksi monet tutut ihmetelleet, että miten olen saanut karistettua kiloja. Olen vähän hämmentyneenä kertonut, ettei vaaka ole samaa mieltä. Mutta onhan se todettava, että sittenkin… Kun aiemmin olen käyttänyt vaatekokoa 54/52 niin nyt olen jo jonkin aikaa mahtunut kokoon 48. Ihanaa, että voi ostaa ”normi” koon vaatteita.

VAAKA VAI PEILI

Tätä hämmennystäni hälventääkseni otin esille näitä tavoitevaatteita ja otin kuvia. Tämä hassu höyhenmekko on mahtunut ylleni ensimmäisen laihdutusleikkauksen jälkeen, joka oli vuonna 2014. Nyt se mahtuu jälleen, jippii!! Tuo mekko on ehkä tarkoitus pitää tuommoisenaan, mutta nämä minun allit ei kyllä oikein salli sitä, mutta pusero alle?

 

Ja huom! kokeilin tätä mekko myös sellaisen ”kehonkutistajan” kanssa. Löysin alusvaatelaatikon perältä korsetin, joka oli jämptikokoinen. Sen kanssa olo oli hyvä, höllyvätlöllyvät pysyi hyvin kasassa! Ja silhuetti suoralinjaisempi, jos ymmärrät, mitä tarkoitan…

 Ja vertailun vuoksi mekko, jota käytän työssäni. Tässä on se pointti, mitä paljon nykyään mietin ja olen täällä blogissakin asiaa pohtinut – että piilottaa vai näyttää?

Nyt menin kuvitelmissani hivenen liian pitkälle, kun luulin, että koon 44/46 mekko mahtuisi. Ostin paikalliselta facebook-kirpparilta ruusumekon, joka on malliltaan oikein oiva ja materiaaliltaan joustava ja onhan nuo kukatkin suloiset. Mutta… Tämä mekko ei anna armoa, siihen on vielä laitettava päälle neule. 

Nyt vielä tämä mekkonen nostetaan ylähyllylle muiden tavoitevaatteiden joukkoon. Sitä sitten sovitetaan aika ajoin ja joku päivä se solahtaa päälle niin, ettei muhkurat näy. Sitä odotellessa….

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top