Onnistumisia ja epäonneakin

Koska olen lankakauppias, haluan tietysti kokeilla ”islantilaisneuleita” eri langoista tehtynä. Kaksi ensimmäistä neuloin Teeteen Saga -langasta, kolmannen aidosta islantilaisesta Alafosslangasta ja nyt halusin kokeilla jotain ihan muuta. Koska Lettlopia on niin vaikea saada tukusta, halusin säästää ne langat asiakkailleni. Valitsin kohteeksi TAVALLISEN SUKKALANGAN, jonka juoksevuus on sama kuin Lettlopin, eli 50 gr = 100 m.

Teeteen Salla on hyvä sukkalanka, siinä on 80 % villaa ja loppu on keinokuituvahviketta. Väriksi valitsin sen, mitä hyllyyn oli jäänyt eniten ja hyvä valinta olikin!

Aluksi oli paljon probleemia puikkojen kanssa, koska lanka on ohuempi kuin edelliset ja se on myös rakenteeltaan istex-langoista poikkeava, koska on kierteellinen ja säikeellinen lanka. Niinpä alkoi puikkojen kokeilu:

Loppujen lopuksi neuloin puseron melko suurilla puikoilla ja työstä tuli aika löysää. Onneksi vedessä kastelu valmiina tasoitti hienosti epätasaisuudet.

Ja taas oli hurja kiire päästä kokeilemaan, että tuliko ollenkaan puseron mallinen! Tulihan siitä. Tämä malli on Islantilaisia neuleita -kirjan Riddari, mutta mutta….

Minulle kävi hassusti värien kanssa. Menivät sekaisin ja tuli siis ihan oma versio. Varsin kiva kuitenkin. Muutenkin tein hiukan omia sovelluksia ja pääntien tein ihan erilaisen. Halusin tuollaisen väljän, joka ei tule ihan kurkulle asti. Vaikka tämä lanka ei ole ollenkaan niin karhea kuin esim. Lettlopi, on se kuitenkin villaa ja kutittaa kyllä.

Pusero on oikein mukavan tuntuinen, ohut verrattuna noihin edellisiin. Moni asiakaskin on ihastunut tähän kevytversioon. Olisi joku halunnut sen ostaakin (250 €) ja minä kauhulla katselen, että maltanko luopua… Huh, onneksi se oli hänelle aivan liian iso!

Otimme lehtimainosta varten kuvan kaikista kaarrokeneuleista mitä myymälässä on ja tällaiselta me näytämme, minä ja avustajani Susanne.

Valmiina palvelemaan – turvallisesti ja ammattitaidolla. Susannestakin on tullut kelpo myyjä vähässä ajassa. Hän ei siis ole myyjänä vaan minun henkilökohtainen avustajani, mutta tarvittaessa tekee kaikkea sekä myymälässä että kodin puolella.

Sitten taas kovalla vauhdilla aloittamaan seuraavaa. 

Nyt valitsin langaksi Schachenmayrin Originals 85. Neuloin hihat ja miehustan melkein kainaloihin asti, kun huomasin kauhukseni – eieiei!

Kerät oli eri värierää! Miten mulle voi näin sattua, kun AINA TARKISTAN…Nyt oli pakko purkaa. Huomasin kyllä senkin, että puserosta olisi tullut liian pieni.

Nyt harmittaa niin, etten tiedä, mitä tekisin. En ole halunnut edes laskea keriä, että riittäisikö tuo hihojen värinen haaleampi koko puseroon. Saattaa olla, että puran hihatkin. Voi että!

Tämän jälkeen olen aloittanut kaksi uuttakin puseroa, toisesta vain vähän hihaa malliksi ja toinen on jo hyvällä alulla. Mutta niistä sitten toisen kerran. 

Melkein täyttyi putiikin käytävät, kun tuli villalankoja viisi laatikollista. Vielä on myytävää, ihan uusiakin lankoja. Puikkojakin on melkein kaikille halukkaille löytynyt sopivat. On nämä merkillisiä aikoja!

Pellavasydämen Mervi

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top