Yksi hame, monta asua

Vaatekaapin karsinnan jälkeen (kts. edellinen postaus) asujen suunnittelu on helpompaa, koska vaatteet ovat paremmin näkyvissä ja selattavissa.

Vaikka multa lähti 56 vaatetta kiertoon, silti kaapista löytyy nyt ”uusia” asuja. Tiedäthän sen – yleensä otat aina sen päällimmäisen vaatteen ja alimmaiset tai taaimmaiset jäävät käyttämättä.

Yksi käyttämätön vaate kaapissani oli tämä jerseytyyppisestä joustavasta kankaasta ommeltu vuorillinen hame. Sen pinta ei ole sileä, vaan siinä on struktuuria. Hame on päälläni tiukka, mutta hyvällä tavalla tiukka. Ja sillä tavalla, että yläosa täytyy saada piiloon niinsanoakseni… Kun hame on kapea helmastaan, se antaa hoikentavan vaikutelman. 

En tiedä, mihin tämä musta pellavatunika oli piiloutunut, sillä useamman vuoden se on ollut käyttämättömänä. Saattaa olla, ettei se taannoin ole oikein hyvin mahtunutkaan.

Tämmöisen liehuhelman kanssa on mukava viipottaa…

Saman mallinen on myös tämä ikivanha trikootunika. Myönnän, että tämän otin takaisin jo pois lajitellusta kasasta. Kun pitäähän kotivaatteita kuitenkin olla…

Sitten kokeillaankin suoralinjaista yläosaa. Hmmm.. vähän siinä ja tässä.  Helmasta kiva, mutta tuo keskikohta? Entä mittasuhteet? Mun mielestä ihan kiva tämmöinen pitkä neule kun hame näkyy vain hiukan.

Sitten toinen yhtä pitkä ja saman mallinen, mutta ei ollenkaan yhtä kiva, vai mitä? Olen iloinen, että tämä raitatunika/mekko taas mahtuu päälle, mutta tämä taitaisi vaatia yksivärisen alaosan?
 

 

Sitten kokeillaan tykäistuvaa, mutta lyhyempää yläosaa. Tummansininen neule kutittaa, taitaa olla puhdasta villaa. 
 
 

Ei kiva, jotenkin ”alaston” olo. Mutta muuttuupä kivaksi neuletakilla! Kuinkas sattuikaan jämptisti saman pituinen jakku ja hame.

Sitten velä yksi suorahelmainen, mutta a-linjainen pusero. Jos äskeinen olikin liian pelkistetty, tässä taas tapahtumaa on liiaksikin. Olisko liian rauhaton. Tuossa ei siis ole mitään korua, vaan noi jutut on kiinni puserossa. Tämän lyhyempää yläosaa en voi tämän hameen kanssa laittaa, vaikka se muuten ehkä olisikin hyvä juttu.

Viimeisenä kuvassa muutakin kuin musta-valkoista. Petrolin värinen ohut neuletunika, jonka helma on joka suuntaan epäsymmetrinen. Tavallaan kiva pari tuon hameen kanssa, mutta entä  väritys? En saanut ”sopimaan silmään”. Jos olisi ollut muut kuin mustat sukkahousut, kokonaisuus olisi ehkä ollut parempi. Edes pitkä musta kaulakoru ei mielestäni pelastanut tilannetta.

Ihan varmasti tämä hame tulee nyt käyttöön. Ja aika monta erilaista asukokonaisuutta näistä vaatekaappiin jääneistä yläosista tämän kanssa saa koottua. Asustamalla huiveilla ja erilaisilla koruilla vieläkin enemmän variaatioita. 

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top