Kustavin mökillä paistoi aurinko

Lähdimme lauantaiaamulla vain pienen matkarepertuaarin kera Kustavin mökille. Otimme aurinkoa ja minä kudoin sukkaa- sävy sävyyn harmaan kallion kanssa.

Tämä on merinovillaista sukkalankaa ja suloisen pehmeää. Teen tästä miehelle 43 koon sukat. Ehkä ovat unisukka-tyyliset.

Tytärkin tuli käymään lapsuutensa kesämökkimaisemissa. Sain antaa hänelle uuden, puhtaan makuualustan auringonottamista varten. 

Toin sen vielä kotiin viimeistelyä varten. Pitää kehitellä joku kantosysteemi, kun välillä alustaa kiikutetaan meren rantaan. Säilytyspussin voisin myös ommella. 

Keittiöhommat mökillä hoitaa mieheni (kuten kotonakin). Luovuimme pestävistä astioista ja söimme kertisastioista. Grillattiin makkaraa ja pihviä ja porkkana-lanttu-palsternakkapaistosta juustokuorrukkeella. Tämä oli kiva idea, jonka kuulin: paistovalmiiksi pilkotut kasvikset. Tosi hyvää!

Auringosta nautiskellessani yritin tyhjentää ajatusmaailmaani lomamoodiin, mutta muutama asia oli pakko saada järjestykseen. Ensi viikolla jatkamme putiikin loppuunmyyntiä ja nyt sain tehtyä mainoksen siitä kertomaan. Jonkun verran ajatukseni askaroivat myös kouluasioissa. Aivan selvästi kärsin stressistä, sillä kiristelen hampaitani kaiken aikaa, enkä meinaa millään saada leukaa rentoutumaan.

Huomenna menen taas Turkuun avustajan kanssa. Opettelemme takkiin tulevia yksityiskohtia. Menen mielelläni, meillä on kiva porukka ja vaikka vähän laiskakin olen, on kuitenkin hyödyllistä haastaa itsensä tekemään mitä käsketään. 

Olipa muuten aika hintava mustikkapiirakka kun tilapuodista matkan varrelta ostimme. Maksoi 21 euroa, mutta kyllä oli hyvää! Ja tuuliset merimaisemat ihan ilmaisia. 

Saa nähdä oliko mun viimeinen mökkipäivä?

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top