Onnistunut värjäys

Näyteikkunoissa on yksi huono puoli: jos niihin paistaa aurinko, tuotteet virttyvät helposti pilalle. Läheskään aina en ole muistanut  vaihtaa tavaroita tarpeeksi usein. Niin kävi nytkin. Meillä oli teemana huivit ja yksi ihanimmista, pellavalangasta neulomani shaali sai auringosta osumaa. Hassua, että valkoinenkin menee pilalle liiasta auringosta. Se kellastuu. Eikä tietysti tasaisesti….

Harmitti hirveästi. Samalla tarkastelulla huomasin, että toisella ikkunalla ollut oranssi pellavapontso oli tehnyt samat, vaikka sinne aurinko ei yhtä porottavasti paistakaan.

Päätin laittaa nämä molemmat pellavaiset värikylpyyn. Jotta mikään ei olisi varmaa, valitsin jo myyntipäivän ohittaneen väripakkauksen ja vielä sellaisen, jota en ole koskaan käyttänyt. Nitor -ohjeessa käsketään lisäämään Nitor-suolaa, mutta sellaista ei nyt ollut, joten käytimme tavallista suolaa. Nyt myynnissä olevat Nitorit ovatkin kai sellaisia, ettei erillistä suolaa enää tarvita?

Lopputulos on hieno, upea sininen väri. Tasainen.

Sitä en tietenkään muistanut  – vaikka paljon olen värjännyt – että ompelulanka ei värjäänny, koska on keinokuitua. Niinpä tähän hienoon pontsoon jäi oranssi lanka, mutta päätin, ettei se haittaa. Hieno yksityiskohta. Sitä jäin vähän ihmettelemään, ettei oranssista pontsosta tullut sinisellä värjättynä vihreää…

Mielestäni tämä on hieno huivi, eikä ainakaan huonompi näin sinisenä…
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top