Kardinaalivirhe koskien kansallispukua

Kerroin jo aiemmin (täällä) että ostin kierrätyskeskuksesta kansallispuvun. Se vaatisi aika paljon korjausta. Olisi kannattanut silloin harjoitella! Kävi nimittäin niin, että asiakas toi minulle korjattavaksi oman kansallispukunsa juuri samanlaisilla korjaustarpeilla. Helman etumukseen oli tullut kulumaa.

Onneksi kangas ei ollut mennyt puhki, 
sillä loimilangat oli säilynyt ehjinä, 
mutta kude oli pienesti katkennut. 

Kerätessäni taannoiseen postaukseen kirjontakirjojani muisteilin nähneeni ”taideparsinnasta” selostuksen. Tietenkään en sitä nyt tähän hätään löytänyt. Ehkä se ei sitten ollutkaan kirjoissani? En kuitenkaan netistäkään löytänyt muuta kuin tämän lohdullisen tarinan täällä. Juuri kuin minun tarinani:

”Viime vuonna ostin kansallispukuhulluuksissani näkemättä Peräpohjolan puvun, jonka hameessa tiesin olevan reiän. Tilasin langat parsintaan silloiselta Vuorelmalta ja aloitin. Yllättäen reikiä oli useita. Sitä parsimista kesti sitten kuukausia. Työ oli aivan liian pitkäkestoista ollakseen järkevää. Lopulta pistelin aivan sattumanvaraisesti sinne tänne ja toivoin, että kukaan ei katso tätä läheltä.”

Kuvateksti vei viimeisetkin luulot omista taidoistani.

”Neli- tai useampiniitisten kankaiden parsinta lasketaan taideparsintaan, – ja se on teille aivan liian vaikeata.” Eva Somersalo: Tyttöjen käsityökirja, 1920. 

Työtä vastaanottaessani en tarkistanut, että löytyykö sopivia lankoja. Tuossa yllä olevassa tekstissä paikkaaja tilasi langat Vuorelmalta. Minä jätin taas kerran työn aloittamisen niin viime tinkaan, ettei minulla ollut mahdollisuutta lähteä lankoja tilaamaan. Ne olisi pakko löytää omista varastoista. Täsmälleen oikean värisävyn löytäminen oli aivan mahdoton tehtävä. Useamman villalankakerän purin säikeiksi – myös pätkävärjättyjä – vain todetakseni ettei onnistu.

Tässä tulee se kardinaalimoka, jonka tein tieten tahtoen. Käytin MULIINILANKAA. Sehän on puuvillaa…

Kovin on pienet värierot

Lopputuloksesta en muistanut ottaaa kuvaa. Kyllä sen paikkauksen näkee, jos tietää etsiä. Mutta ainakin kangas on nyt ehjä, eikä tilanne pääse pahenemaan. Nyt olisi oiva tilanne etsiä se taideparsinnan ohje ja ”harjoitella” omaan pukuun. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan….

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top