Mainio ompelijan apuväline

Jossain kevään käsityölehdessä esiteltiin kätevä apuväline ja minä sitä heti tilaamaan. Vähän aikaa kuitenkin kului, kunnes tuli eteen sopiva tilanne sen kokeilemiseen.

Kangasklipsi.

Aina ei  voi käyttää nuppineuloja materiaalin vuoksi: nahkaa tai pahvia ommellessa. Joskus on myös työhaalareissa tai ulkoilutakeissa niin vahvat kankaat tai käsittelyt, ettei neulasta ole apua.

Meillä on työt juuri nyt niin hyvässä mallissa, että saatoimme ottaa esille pari vuotta sitten kesken jääneet lippahuivit. Olen aikoinaan ostanut yli 20 metrin rullan PESTÄVÄÄ PAHVIA, joten sitä riittää. Ja onhan se hyvä juurikin lippoihin käytettäväksi. Tikkaamme lippakankaan pahviin kiinni ja siinä ei todellakaan voi nuppineuloja käyttää…

  

Klipsejä on kolmea kokoa, kuten viimeisestä kuvasta näkyy. Pienempiä on sekä kapeaa että leveää ja sitten on tuollainen pidemmän mallinen.

Olen varma, että meillä löytyy näille paljon käyttöä. Vetoketjun vaihtamisesta alkaen. Tuossa pakkauksessa näköjään sanotaan, että sopivat myös tilkkutöihin.

Pellavasydämessä on molempia myynnissä, sekä noita klipsejä että vesipestävää pahvia.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top