Joulu valmisteltuna

Taaaaas se pääsi yllättämään – joulustressi! Aikaa on vaan kertakaikkiaan liian vähän. Juuri kun on kesä saatu taputeltua, pitäisi joulu jo olla valmiina. Ehdoton takaraja on 1.adventtisunnuntai, jolloin kaupunki herää jouluun: on joulukadun avajaiset, vanhan ajan markkinat jne… Silloin pitää olla joulutavarat esillä ja näyteikkuna somistettuna. Niin olen itsekseni päättänyt.

Onnekseni sain lauantaille ylimääräiset tunnit avustajan kanssani laittamaan jouluisen näyteikkunan. Kyllä siitä tulikin kaunis. Kuvaaminen vaan on täysin mahdotonta.

Eilen sunnuntaina meillä oli putiikki auki. En mainostanut muuta kuin että mieheni vei ständin kadun kulmaukseen. Siinä se oli parraalla paikalla, mistä ihmiset kulkivat ohi markkinoille mennessään. Ehkäpä sen ansiota oli – ja toisekseen autoilijat parkkeerasivat autojaan tähän lähikaduille – joten meillä riitti asiakkaita.

Tänään, maanantaina, ovi on auki, mutta näyttää siltä, että ehdin tehdä jotain muutakin, kun asiakkaat on vissiiin pelästyneet kylmää ilmaa. Jospa ehtisin ommella itselleni pellavasta jouluisen essun.

Arvatkaa miltä tuntuu, kun ”oma väki” ja asiakkaat arastellen kertovat minun näyttävän ränstyneeltä? Kävin otattamassa permanentin, eikä parturi ilmeisesti malttanut leikata ylikasvaneita hiuksiani ja minä taas en ole ehtinyt niitä laittaa. Pääni on siis väritön pehko ja naama yhtä väritön. Ei siis ihme, etten näytä hehkeältä. Saisikohan essulla korjattua tilannetta? Tai ehkä soitan parturille?

Tässä kuvia puodista, joka pursuaa tavaraa:

Eteisessä on askartelupöytä, josta löytyy kranssi-, kynttilä- ja himmelitarvikkeita, pellavaa monessa muodossa, kimallusta ja nauhaa….

Tavaraa on liikaa – tai tilaa liian vähän? 

Eräs asiakas tekee tyttärensä kanssa muovipilleistä  himmeleitä. Itse pidän kovasti mustasta ja omaan kotiin laitan sellaisen kattoon killumaan – ei vain jouluksi vaan pysyvästi.

Nämä helmienkelit ostin Tampereen käsityömessuilta. Nämäkin sopivat myytäväksi muulloinkin kuin jouluna. Vaaleanpunainen ja  vaaleansininen käyvät vaikka vauvalahjaksi.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top