Solmupuu ja ”solmupuu”

Eilen näytin, kuinka tehdään paperinarukranssi käyttäen Alice A:n solmupuuta. Se on kaunis ja käyttökelpoinen, helposti mukaan otettava työväline. Mutta jos ei sellaista ole, voi samanlaiseen lopputulokseen päästä kotikonsteinkin.

Kuten hyvin tiedätte, minä olen impulsiivinen ihminen ja tykötarpeet olisi hyvä löytyä kädenmitan päästä, tai muutoin projekti saattaa jäädä haaveeksi. Niinpä me suunnittelimme – tai Veera sen oikeasti keksi – miten työ tehdään tuolien avulla.

Ensin otetaan reilusti riittävä määrä loimilankaa. Me käytimme kalalankaa, mitä sattui löytymään. Toinen pää loimesta solmitaan jonkun tapin ympäri. Sinne kuulemma kannattaa tehdä solmu, jotta jatkotyöskentely onnistuu.

Paras tapa olisi kiinnittää toinen pää loimista naulan taakse solmulla. Silloin työtä voi jatkaa niinkuin solmupuulla tehdessä. Työ otetaan vaan pois naulasta ja siirretään poispäin. Jos sen sijaan kiinnittää sen pään tuolin tappiin, niinkuin me teimme, työn jatkaminen täytyy tehdä päinvastaisesta päästä.

Allaolevan kuvasarjan mukaisesti työssä edetään siis päinvastaiseen suuntaan kuin solmupuuhussa. Mutta jokainen voi tehdä omanlaisensa virityksen, mikä vaan tuntuu kätevimmältä.

Toinen pää kiinnitettiin lähinnä olevan tuolin tappiin (vasemmalla) … ja toinen pää toisen tuolin pinnoihin (oikealla), mihin ylimääräinen loimi solmitaan.
Sitten vaan aletaan tekemään solmuja niinkuin viimeksi näytin. 
Nyt on ainakin kaksi vaihtoehtoa:
1) pidät tuolit lähekkäin, jolloin yllät tekemään solmut, mutta varaat tuonne oikeanpuoleiseen päähän tarpeeksi lointa ja päästät sieltä sitä mukaa kun näkyvä loimi täyttyy. Istut itse tuolilla, jotta se ei luista karkuun.
2) Siirrät vasemman puoleisen tuolin niin kauas, että koko loimi on näkyvissä. Silloin joudut liikkumaan itse solmuja tehdessäni. Laita tuolille jokin paino, ettei se liiku.
3) Veera mietti, että voisihan tuon tehdä niinkin, että toinen pää naulaan ja toiset päät solmii vyötärölleen, mistä sitten päästää lointa sitä mukaa, kun saa valmiiksi.
Nyt on siis tekeminen meillä hanskassa, seuraavaksi alamme miettiä, minkälaisista materiaaleista kranssi olisi kiva tehdä. Villalanka, paperinaru, silkki- tai muu nauha ym. Itse haluaisin saada röhelöhuivilankaa sovitettua työhön kuin työhön, sitä kun on meillä yllinkyllin. Mutta mikä olisi oikein kesäinen materiaali?
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top